Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Tanssiarvio: Gruppen Fyran juhlavuosi alkoi Saattueen oudoissa tunnelmissa

Minna Kurjenluoma
Saattue-tanssiteoksen aiheena on kuolema. Esityksen alaotsikko "harras ja makaaberi sielunmessu uskomattomille" toteutuu näyttämöllä monivivahteisesti.

Tämä vuosi näyttää olevan useammankin suomalaisen nykytanssiryhmän juhlavuosi. Se kertoo siitä, että maamme nykytanssin tekijät suhtautuvat intohimoisesti alaansa ja ammattiinsa.

Annikki Alku

Demokraatti

Vaikka olosuhteet eivät suinkaan aina ole olleet, eivätkä ole vieläkään varsinkaan taloudellisesti, kovin ruusuisia, tekijät ovat sitoutuneita. Heillä on näkemystä, taitoa ja ideoita sekä ennen kaikkea halua ja sisua kamppailla oman tekemisensä ja taiteensa puolesta.

MYÖS HELSINKILÄINEN Gruppen Fyra viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.

Merkkivuoden aloitti Kanneltalossa Kauri Honkakosken Saattue, jonka alaotsikkona on Harras ja makaaberi sielunmessu uskomattomille.

Teos on vanhenemista, rapistumista ja kuolemaa käsittelevän trilogian itsenäinen kakkososa. Ensimmäinen osa, elämän pelkoa käsitellyt Juhlat sai ensi-iltansa kaksi vuotta sitten.

TANSSI
Gruppen Fyra, Kanneltalo
Saattue

Ohjaus, dramaturgia ja puvut Kauri Honkakoski – Ääni Tuuli Kyttälä – Valot ja lavastus Sisu Nojonen – Tanssijat Tommi Haapaniemi, Pia Liski ja Katri Soini Avustajat Eija Klinga, Terhi Topp ja Christina Turtiainen

Saattueen aiheena on kuolema. Tai pikemminkin kuoleman pelko ja sen ilmentymät.

Vanhahtaviin mustiin asuihin pukeutuneen kuusihenkisen ryhmän kukin jäsen tuntuu suhtautuvan siihen hieman ei tavoin. Yhtä näyttävät näkymättömät tuulenpuuskat riepottelevan poikki näyttämön. Toinen peittää silmänsä hapuilleessaan eteenpäin. Kolmas tuntuu näkevän korkeuksissa jotain, mitä muut eivät näe. Levollinen tai alistunutkin voi olla.

Ja pelkonsa voi yrittää selättää myös kunnon karnevalistisesti. Yksi esityksen herkullisimpia kohtauksia onkin Tommi Haapaniemen taitavasti playbackina vetämä, alun perin Judy Garlandin esittämä Get Happy, jossa tuomiopäivää odotetaan riemullisella showmeiningillä. Pia Liskin ja Katri Soinin perinteisellä estraditanssilla kuorruttama esitys on juuri sopivasti ylitehtyä, jotta se rikkoo muun kokonaisuuden kauhugenreä hipovan tunnelman.

Saattueen kolme muuta esiintyjää ovat ikäihmiset Eija Klinga, Terhi Topp ja Christina Turtiainen. He ikään kuin muodostavat juurevamman ja neutraalimman taustaryhmän Haapaniemen, Liskin ja Soinin ammattilaiskolmikolle. Hieman outoja he kaikki silti ovat, eikä aina ole ihan varmaa, kuka on elossa oleva ja kuka ei.

ESITYS ON KOLMIOSAINEN ja sen tapahtumat osittain toistuvat, mutta eivät välttämättä samassa järjestyksessä ja saman pituisina. Ruskeista puupenkeistä rakentuu kirkon lisäksi muunkinlaisia miljöitä ja vanha urkuharmoni ei ole pelkkää rekvisiittaa, vaan Soini säestää sillä ihan oikeasti seurakuntalaisten veisaamaa virttä.

Sisu Nojosen tietoisen kolkot valot saavat esiintyjien ihon näyttämään ihan oikeasti kuolleelta. Kun tämä vaikutelma välillä rikotaan lämpimän keltaisella, ero on merkittävä. Tuuli Kyttälän luoma äänimaailma on täynnä kaikuja ja erilaisia naksutuksia, jotka viittaavat sekä ajan kulkuun että olemattomuuteen.

Honkakoski on fyysisen teatterin ohjaaja ja Corporeal Mime -näyttämötaiteilija. Saattue onkin sekä tanssia että tanssiteatteria. Esitys myös välttelee tietoisesti yhtä ainoaa sisällön tulkintaa. Kohtaukset voi nähdä eri tavoin, mutta vaikka liikutaankin kristillisessä viitekehyksessä ja joillekin ehkä aran aiheen parissa, mitään rienaavaa esityksessä ei ole. Hyvin paljon selittämätöntä kylläkin.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE