Syntyi esitys nimeltä Teini.

Sen paras puoli ovat ehdottomasti nuoret esiintyjät, Ella Holappa, Mea Holappa, Kaisa Iho, Veera Kauppila, Petteri Rafols, Anna Tsinjonnaja ja Roosa Törmä. He ovat läsnä sataprosenttisesti. Heissä on kanttia ottaa haltuun neliönmallinen täysareena ja sen ympärillä istuvat katsojat. Heissä on avoimuutta, liikunnallista kapasiteettia, rytmi- ja tilannetajua sekä rohkeutta ilmaisuun. Ennen kaikkea he ovat erinomaisesti yhteen pelaava ryhmä, jossa on tilaa myös yksilöllisyydelle.

En aivan ymmärtänyt, mitä karrikoitujen valkohapsisten ja -partaisten vanhusnaamareiden päälle pukeminen ilmaisi. Piiloon pääsemistä, kaikkien vanhenemista vai sitä, että me olemme lopulta kaikki samanlaisia?

Muutenkin oma teini-ikäni on sen verran monen vuosikymmenen päässä, että ainakin osa nykyisten nuorten pahoin- ja hyvinvoinnin syistä, toiveista ja haluista ovat aivan toiset. Yksi selkeä ero on kielen käyttö. Esityksen kaikki puhe on englanniksi, joka nykymaailmassa voi nuorille olla usein yleisempi kieli kuin suomi.

Esityksen visuaalinen ilme on hyvin pelkistetty ja jopa karu. Oranssi tanssimatto, tasavalo ja yhtenäiset 1970-lukulaiset kellanruskeat pusero-housuasut, jotka ovat melkein rumat. Vain lopetus on kaunis, kun muun valaistuksen pimetessä näyttämön ylle syttyy hitaasti iso valoputkien neliö ja katonrajan kevyt savu leijailee oranssissa hehkussa kuin auringonlaskussa. Symboli toiveikkaalle tulevaisuudelle?

Teini on ilman muuta tärkeä esitys ennen kaikkea tekijöilleen. Sen prosessi on varmasti antanut heille paljon. Esityksen sisältö tavoittaa todennäköisesti syvemmin esiintyjien ikäiset katsojat tai ne aikuiset, jotka päivittäin ovat kosketuksissa heidän maailmansa kanssa.

Annikki Alku