Nämä molemmat kehityslinjat yhdistyivät viime perjantaina, kun ryhmän kesäsesonki alkoi Tanssin talossa Jyrki Karttusen Digital Duenden uusintaensi-illalla ja hollantilaisen sisarusparin Imre ja Marne van Opstalin Heart Drive -teoksen Euroopan ensi-illalla. Heart Drive on yhteistyöteos kanadalaisen Ballet BC:n kanssa ja sen kantaesitys oli viime syksynä Vancouverissa.

DIGITAL DUENDEN kantaesitys oli vuonna 1998 ja silloin siinä tanssivat Karttunen itse sekä Teemu Kyytinen. Teoksesta tuli jättimenestys ja Karttusen kansainvälinen läpilyöntiteos, joka yli sadalla esityksellä kiersi ympäri maailmaa.

Tero Saarinen Companyn duetossa on kaksi miehitystä, josta ensi-illassa tanssivat Samuli Emery ja Mikko Lampinen.

Aika on varmasti toisenlainen 2020-luvulla kuin lähellä vuosituhannen vaihdetta, ja ehkä siksi Emeryn ja Lampisen tulkinta oli nyt huomattavasti vakavampi, totisempi ja jopa tuskaisempi kuin alkuperäinen aikoinaan. Nyt korostui flamencon duenden tummempi puoli. Myös Kimmo Karjusen luoma musiikkikooste vaikutti jyräävämmältä. Voimakkaasti hakkaavat jalkojen flamencorytmit kuulostivat melkein sotilaiden marssilta, ja tunnetta tihkuvassa flamencolaulussa oli enemmän surua kuin iloa.

Visuaalisesti riisutulla näyttämöllä, lehdettömien puunrunkojen reunustamalla punaisella matolla, katsojan kaikki huomioi kohdistuu tanssijoihin ja liikkeeseen, kuten on tarkoituskin. Niin Emery kuin Lampinen olivat upeasti sisäistäneet Karttusen vaihtelevan, elastisesti kulkevan koreografian, jossa flamencon tapaan käsien herkillä ja monipuolisilla liikkeillä oli merkittävä osuus. Tulkinnallisesti Emery vaikutti aavistuksen ihmettelevämmältä ja ulospäin suuntautuneelta Lampisen kuunnellessa enemmän omaa sisintään.

Liikekieleltään ja koreografiselta ilmeeltään Digital Duende oli edelleen täysin tätä päivää ja ansaitsi tulla uudelleen tulkituksi.

HOLLANTILAISET SISARUKSET Imre ja Marne Van Opstal ovat tämän hetken nykytanssimaailman uusimpia kuumia nimiä, jotka tanssijanuransa jälkeen ovat keskittyneet koreografioiden tekoon.

Kahdeksalle tanssijalle tehty Heart Drive on Tero Saarinen Companyn ja kanadalaisen Ballet BC:n yhdessä tuottama tilausteos. Nyt nähdyssä Euroopan ensi-illassa oli suurimmaksi osaksi eri tanssijat kuin kantaesityksessä viime syksynä Kanadassa. Mukana oli sekä suomalaisia että kansainvälisiä tanssijoita.

Heart Driven aiheena ovat rakkaus, vietit ja seksuaalinen energia sekä miten ne ilmenevät ennen kaikkea kehon kautta.

Sekä esityksen visuaalinen ilme, äänimaailma, teknisesti äärimmäisen haastava liikekieli ja tanssijoiden huippusuoritukset olivat tyrmäävän täydellisiä. Niin täydellisiä ja viimeisen päälle ajateltuja ja toteutettuja, että esityksen kuluessa mieleen hiipii ajatus keinotodellisuudesta.

Tanssijoiden mustat, pitkähihaiset ja lahkeettomat vinyylibodyt, suurimmaksi osaksi neutraalin ilmeettömät kasvot ja virtuoosinen tanssitekniikka toivat esityksen edetessä mieleen tekoälyrobotit. Vaikka teoksessa tulkitaan ihmisen sisäisiä impulsseja, halua sekä kahlitsematonta viettienergiaa, huikeat, akrobaattiset duetot olivat melkein kliinisiä. Lämmöllä ja pehmeillä tunteilla ei tässä teoksessa ollut mitään sijaa. Yleissävynä oli pikemminkin määrittelemätön uhka, kiihko ja kylmä sensuellisuus.

Tällä en tarkoita, että esitys olisi ollut millään tavoin huono tai epämiellyttävä katsoa. Päinvastoin. Tom Visserin ja van Opstalien luoma näyttämäkuva valoilla luotujen seinämien takana pyörteilevine savuineen oli unenomaisen upea. Amos Ben-Talin musiikki istui niin hyvin kokonaisuuteen, että jälkikäteen siitä on vaikea nostaa mitään erityistä esiin.

Ja sitten tanssijat, jotka kaikki niin yhdessä kuin erikseen, olivat aivan uskomattomia. Tuntuu, ettei heidän kehojensa suorituskyvyillä ollut mitään rajaa. Jokainen liike ja koreografinen kulku toteutui juuri niin kuin piti.

Heart Drive oli loistava tanssiesitys, joka upeudessaan jäi kuitenkin etäiseksi.