Harvoin saa lukea näin selkeästi ilman mystisiä krumeluureja omaa työskentelyä kuvaavia koreografin saatesanoja, jotka vielä toteutuvat ja näkyvät itse esityksessä.

Gravity on upea, ajankohtainen ja HDC:n historiassa aivan uudenlainen teos, jonka polttopisteessä on monimuotoinen ja fyysinen liike sekä sen loistavasti toteuttavat tanssijat.

Esitystä ei ole ajallisesti tai paikallisesti varsinaisesti sijoitettu minnekään, mutta William Ilesin luoma betoninharmaa ja likaisenruskea avoin miljöö skeittiramppeineen vievät ajatukset väkisin suurkaupunkisokkeloihin ja siellä liikkuviin erilaisiin ryhmiin.

Tätä tukevat Elina Kolehmaisen suunnittelemat erittäin katu-uskottavat ja periaatteessa anonyymit asut, jotka voisivat yhtä hyvin olla tanssijoiden omia perusvaatteita.

Samaa kaupunkikieltä puhuu myös itse koreografia. Se pohjautuu vahvasti Mandelinin luomaan nykytanssin paritekniikkaan, jossa olennaista on oman ja parin painon käyttö. Liikkeissä on paljon heittäytymisiä, pyörimisiä, nostoja ja kiertoja. Mukana on vaikutteita capoerasta itämaisiin taistelutekniikoihin. Liikekieli on äärimmäisen fyysistä ja rankkaa ja sen myös annetaan näkyä hengityksessä ja lyhyissä lepojaksoissa. Itse tanssi on huippuenergistä, nopeasti liikkuvaa ja orgaanisesti virtaavaa.

Tanssijat iskussa

Tanssijakahdeksikko, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi, Jyrki Kasper, Justus Pienmunne, Anni Koskinen, Sanni Giordani, Kalle Lähde ja Oskari Turpeinen, on uskomaton. Työskentelyparit vaihtuvat jatkuvasti. Keskinäinen kontakti ja akrobaattisten liikkeiden vaatima luottamus toimivat saumatta. Tätä teosta ei voi esittää olematta satakymmenenprosenttisesti läsnä ja tämä toteutuu täydellisesti.

Gravityssä ei ole mitään varsinaista tapahtumakulkua, mutta tiheästi vaihtuvista kohtauksista voi löytää katutanssin battlen kaikuja, ryhmien välisiä yhteenottoja ja jopa hetkittäisiä hieman rauhallisempia ja runollisempia pariosuuksia. Esityksen äänimaailmana on Janne Hastin luoma hieno äänikooste, joka hengittää vahvaa urbaania sykettä tummine huminoineen ja särkyvän lasin helinöineen.

Lähes täysareenalla esitettävä Gravity on huikaiseva ja välillä ihan konkreettisesti lähelle tuleva näky tästä ajasta ja sen kiihkeydestä. Tekee melkein mieli sanoa, että jos aikoo tänä syksynä katsoa vain yhden tanssiesityksen, tämä 45-minuuttinen on must.