Tanssija-koreografi Ninu Lindforsin tekemässä teoksessa Maan päällä paikka esiintyjinä on kuusi Vanajan vankilan naista. He eivät ole tanssijoita tai esiintymisen ammattilaisia, mutta tämä unohtuu hyvin nopeasti. Jokainen heistä on persoonallinen esiintyjä ja kaikkien läsnäolo on sataprosenttista. Täysareenaksi muokattu Zodiakin tila on vaativa, mutta he täyttävät ja ottavat sen haltuun vaivatta. He ovat yhtä aikaa vahvoja ja haavoittuvia.

Lindfors on myös hienosti ottanut kokonaisuudessa huomioon kunkin vahvuuksia, niin että enemmän liikkeellistä taustaa omaavat pääsevät käyttämään osaamistaan. Esitys on silti ennen kaikkea ryhmäteos, jossa esiintyjät toimivat erinomaisesti yhteen.

Näkeminen, valo ja pimeys ovatkin yksi esityksen vahvoja symbolisia, ja konkreettisiakin, elementtejä. Pekka Pitkänen rakentaa valoillaan hienoja hetkiä, joista yksi mieleenpainuvimpia on pimeydessä eteenpäin hapuilevista vain valoa vasten näkyvät kämmenet seinällä.

Toinen tilaa ja esitystä voimakkaasti muokkaava tekijä on Janne Masalinin äänimaailma. Se ei varsinaisesti ole musiikkia, vaikka siinä on rytmi ja rakenne. Se humisee ja sykkii täyttäen tilan välillä kevyemmin ja välillä voimakkaammin. Se tuntuu olevan kaikkialla ja ei missään.

Maan päällä paikka -esitystä voi pitää eräänä yleisötyön muotona, mutta minusta se on ennen kaikkea täysipainoinen näyttämöteos, jonka symboliikka on monikerroksista ja puhuttelevaa ja jonka toteutus on kaikilta osin täysin ammattimaista.