Teatteri ja Tanssi
26.2.2018 08:57 ・ Päivitetty: 26.2.2018 08:57
Tanssiarvio Zodiakin uutuudesta Peltotiekeskustelu: Heideggerin innoittamia liikkeellisiä pohdiskeluja
Nykytanssissa on jo jonkin aikaa ollut yhtenä suuntauksena tyylilaji, jossa koreografit perustavat teoksensa teoreettiseen, kirjalliseen materiaaliin, useimmiten filosofiseen. He eivät välttämättä edellytä, että yleisö on tutustunut kyseisiin kirjoituksiin, mutta en katsojana voi olla miettimättä, mitä minulta jää esityksestä ymmärtämättä tai huomaamatta, jos en niitä tunne. Ainakin jonkin verran tärkeää tekstien täytyy esityksen katsomisen kannalta olla, kun teokset kuitenkin mainitaan käsiohjelmassa.
Zodiakissa ensi-iltansa saanut, Belgiassa työskentelevän Veli Lehtovaaran teos Peltotiekeskustelu perustuu saksalaisen filosofin Martin Heideggerin vuosina 1944-45 kirjoittamaan tekstiin “Silleen jättämisen pohtimiseksi: Peltotiekeskustelu ajattelemisesta”. Koska esitys on saanut siitä myös nimensä, oletan sen olevan hyvinkin merkittävä teoksen vastaanottamisen kannalta.
En kuitenkaan tunne kyseistä tekstiä, joten en pysty sanomaan mitään siitä, miten se loppujen lopuksi esityksessä näkyy ja miten koreografia tulkitsee sen sisältöä.
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Peltotiekeskustelu
Koreografia Veli Lehtovaara ja esiintyjät – Valot Luc Schaltin – Ääni Jani Hietanen – Liikkuva kuva Eija-Liisa Ahtiala – Puvut Heide Vanderieck – Esiintyjät Mikko Hyvönen, Elisaveta Penkova, Veli Lehtovaara
Lehtovaaran teoksessa kolme tanssijaa, Mikko Hyvönen, Elisaveta Penkova ja Lehtovaara, liikkuvat pääasiassa kävellen ympäri näyttämöä keskustellen liikkeellisesti keskenään. Liikkeitten pääpaino on käsissä, niiden pehmeissä kaarissa. Myös vartalot kaartelevat ja kääntyilevät eri suuntiin.
Liikkeiden dynamiikka on melko rauhallista läpi koko esityksen. Sen perusteella tässä keskustelussa ei väitellä eikä ryöpsähdellä, eikä olla erimielisiä. Esitys on rytmisesti niin tasainen, että elleivät Eija-Liisa Ahtialan päätyseinien liikkuvat kuvateokset toisi kokonaisuuteen vaihtelua, se voisi olla jopa unettava.
Ahtialan kuvissa peltonäkymä elää sekä vuorokauden että vuodenaikojen vaihtelussa. Loppujakson tihenevä, lähenevä ja lähes abstraktiksi muuttuva lumisade tuo mukaan myös hivenen jännitystä ja dramatiikkaa, joka esityksestä muuten täysin puuttuu.
Myös Luc Schaltinin valoissa voi ajatella elävän vuorokauden vaihtelun sen lisäksi, että ne ajoittain hienovaraisesti nostavat esiin kunkin esiintyjän. Jani Hietasen luomassa yhtä vaivihkaisessa äänimaailmassa vuorottelevat ja sekoittuvat erilaiset luonnonäänet, humina ja huilumaiset pitkät sävelet.
Selkeän riitasoinnun sinänsä hyvinkin pehmeään kokonaisuuteen tuovat Heide Vanderieckin suunnittelemat puvut. Ymmärrän niiden väriskaalan mukaelevan syksyistä sänkipeltoa, mutta silti ne ovat mielestäni yksinkertaisesti rumat.
Annikki Alku
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.