Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tapahtumajärjestämiseen myönnetty takuita lähes 13 miljoonan verran

LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Irina esiintyi Siltakemmakat-festivaaleilla Puumalassa 6. elokuuta 2020.

Tapahtumajärjestämiseen tarkoitettua takuuta on myönnetty tähän mennessä lähes 13 miljoonan euron verran, kertoo Valtiokonttori.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hakemuksia on saapunut 30, joista 20 on saanut myönteisen päätöksen. Viisi hakemusta on vielä vireillä ja viisi on hylätty. Eniten takuuhakemuksia on tehty musiikkifestivaaleille, konserteille ja näyttelyille.

Tapahtumatakuuta koskeva laki tuli voimaan kesäkuun ensimmäinen päivä, jolloin myös haku avautui. Sähköinen haku avautui 15. kesäkuuta.

Tapahtumatakuu koskee vähintään 200 hengen avointa yleisötapahtumaa, joka järjestetään tänä vuonna kesäkuun 1. päivän ja joulukuun 7. päivän välisenä aikana. Takuuta voi hakea kesä-, heinä- ja elokuun aikana.

Tapahtumatakuuta hakevan yrityksen on työllistettävä vähintään yksi henkilötyövuosi tapahtumatoiminnassa, ja sillä on oltava arvonlisäverollista liikevaihtoa yli 150  000 euroa vuodelta 2019.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE