Kirjallisuus
29.9.2017 10:41 ・ Päivitetty: 29.9.2017 10:43
Tapani Suomisen romaani lähetystöelämästä: Aika lailla katkeraa kalkkia
Tapani Suomisen romaanin tapahtumaympäristö on Tukholman suurlähetystö. Topi Kalliokoski on lähetystön pitkäaikainen työntekijä, virastomestari. Päivät kuluvat pääasiassa autonkuljettajan ja vahtimestarin töissä. Moniosaavalle ja kielitaitoiselle Topille työ näyttäisi olevan tietyssä mielessä ihanteellinen.
Lähetystö on kuvattu varsin konservatiiviseksi huolimatta yrityksistä sen uudenaikaistamiseen. Talossa hallitsee miesvalta, nyppivä korruptio rehottaa, kaunaisuus, kyräily ja juoruilu piirtävät jälkensä arkipäivän kulkuun.Kuva lähetystöstä työpaikkana ei mairittele, ihmiset ovat lähestulkoon katkeruuden värittämiä pikkumaisia kiipijöitä. Mielistely, huomionkipeys ja ylemmyys on yleistä. Tekijä vertaa lähetystön henkeä koko ulkoministeriön toimintakulttuuriin. Sieltä jäljet johtavat tällekin paikallissylttytehtaalle.
Tapani Suominen:
Virastomestarin talvi
Litorale 2017, 328 s.
Mutta Topi on toista maata. Hänen persoonansa on taipuisa. Hän on ollut valmis lähtemään uuteen asemapaikkaan aina kun pyyntö tai tilaisuus on tullut. Kokemuksia on siksi kertynyt runsaasti erilaisista ympyröistä ja tehtävistä. Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Topi opiskeli yliopistossa valtiotieteitä, mutta jätti opintonsa kesken. Opinhaluaan hän on sen jälkeen tyydyttänyt perehtymällä historiaan. Vankan lukeneisuutensa perusteella häntä kutsutaankin lähetystön viisaimmaksi mieheksi, luonteesta ja muista töistä johtuen taas mukavimmaksi ja pystyvimmäksi, ihmemieheksi.
Vuoksenvarren pikkukauppalassa hankitut lapsuuden kokemukset opettivat hänelle hierarkiat: työväestöön kuuluvat olivat herrakerrosta alempaa joukkoa. Politiikka iski sananmukaisesti nyrkkiään alempien leukaperiin. Kaipuuta takaisin kotiseudulleen Topi ei pode pätkääkään, eikä hän juuri puhu lapsuutensa ja nuoruutensa ajasta. Välttelevä asenne tekee hänestä ulkopuoliselle kiinnostavan ja helposti lähestyttävän. Samalla hän pidättyväisyytensä vuoksi pysyypahimmista intrigeistä sivussa.
Tarinan lopussa tapahtuu jyrkkä käänne. Taloon on tullut Topin kouluajoilta tuttu mies, josta on pelkästään ikäviä, jopa traumatisoivia muistoja ja kokemuksia. Topi kätkee tuttavuuden taitavasti, mutta herpautumisen myötä muistot ryöpsähtävät silmille ja haavat aukeavat aiheuttaen ikävää jälkeä.
Vaikea lokeroitava
Tapani Suominen rakentaa tarinansa harkiten kohti kliimaksia. Matkalle mahtuu jos jonkinmoista viranhaltijaa, sattumusta, kommellusta ja epämiellyttävyyttäkin.
Romaanista voi bongata todellisuudesta tuttuja nimiä ja tapahtumia, mutta niiden varaan romaani ei pääosiltaan rakennu.
Kirjan lajimääritys on ongelmallinen. Materiaalia todellisten henkilöiden pseudonyymeineen sekä tapahtumineen on sen verran, että määrite “romaani” saa rinnalleen kysymyksen “Miten paljon dokumentointi painaa tarinassa?”
Journalisti ja äidinkielenopettaja Suomiselta suomi luontuu. Se on sujuvaa ja vaihtelevaa. Romaania olisi sen sijaan voinut hämmentää jonkun ulkopuolisen editoijan vielä vahvemmissa liemissä. Tarinasta olisi saattanut saada siten tätäkin tarttuvamman ja antoisamman. Jo pelkästään kiusalliset toistolapsukset olisivat pyyhkiytyneet sillä tiehensä.
Kirjan viimeiset kaksikymmentä sivua ovat otteeltaan sen vetävintäantia, lajityyppi näyttäytyy siellä luontevimmillaan. Fiktion olisikin voinut antaa kauttaaltaan vetää enemmän itse. Sen voima on näkymätön, mutta oleellinen.
Matti Saurama
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.