Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Tapaus on hämmentävä” – Kaatuneen luotsiveneen onnettomuustutkinnassa keskitytään veneen vakauteen

Merivartioston sukeltajat valmistelevat kääntöä - Kahta kaatuneessa luotsiveneessä ollutta ihmistä etsittiin yhä perjantaina 8. joulukuuta 2017 iltamyöhällä Suomenlahdella, kaatuminen tapahtui lähellä Emäsalon pohjoista luotsipaikkaa.

Meren pohjaan eilen Suomenlahdella uponneen luotsiveneen vakaus on onnettomuustutkinnassa keskeinen asia, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi STT:lle.

Kaksi ihmistä kuoli eilen, kun luotsivene kaatui lähellä Emäsalon pohjoista luotsipaikkaa Porvoon majakan eteläpuolella.

Onnettomuuden syytä ei vielä tiedetä. Poliisi on aloittanut kuolemansyyntutkinnan ja Onnettomuustutkintakeskus oman tutkintansa.

Ilmoitus luotsiveneen kaatumisesta tuli noin kello 17. Noin 15 metriä pitkä nopea luotsivene kellui pinnalla meressä pohja ylöspäin.

Merivartiosto yritti kääntää kaatunutta venettä, mutta vene vajosi kesken noston, eikä sen uppoamista voitu Rajavartiolaitoksen mukaan estää. Sukeltajat löysivät kutterinhoitajat uponneesta luotsiveneestä kuolleina.

Tapaus on hämmentävä.

Vaativat keliolot vaikeuttivat pelastustöitä, mutta luotsiveneet on suunniteltu toimimaan paljon vaikeammassakin säässä, Nurmi sanoo.

Lisää aiheesta

– Kun ensitieto tuli en tahtonut itsekään uskoa, että on voinut tapahtua niin, että luotsivene on kaatunut, koska keli ei ollut niin paha, Nurmi toteaa.

– Tietojemme mukaan keliolosuhteet tapahtumahetkellä olivat kovat, mutta luotsiveneiden täytyy pystyä toimimaan paljon pahemmissakin olosuhteissa. Siinä mielessä tämä tapaus on hämmentävä, Nurmi lisää.

Onnettomuuden silminnäkijöitä ei olla vielä kuultu.

Finnpilotin työntekijä näki läheisen aluksen kannelta, kun eilen Suomenlahdella uponnut luotsivene kaatui, kertoo luotsausliikelaitos Finnpilotin toimitusjohtaja Kari Kosonen STT:lle.

– Käsittääkseni meidän henkilöstö oli hakemassa ulosmenevästä aluksesta luotsia pois. Meidän vene oli aika lähellä laivaa, ja meidän luotsi oli jo luotsattavan laivan kannella eli hän oli valmistumassa poistumaan. Hän ja varmasti myös muu henkilökunta näki kannelta, kun vene kaatui, Kosonen kertoo.

Nurmen mukaan onnettomuuden silminnäkijöitä ei olla vielä kuultu.

– Kuulemisessa edetään riippuen siitä, miten he ovat kuulemiskunnossa, Nurmi sanoo.
Finnpilot ja Onnettomuustutkintakeskus alkavat tänään suunnitella uponneen veneen nostoa.

– Nyt kun uhrit on saatu noudettua, ei veneen nostamisella ole mikään tulinen kiirus, Nurmi sanoo.

Finnpilot ei toistaiseksi ole kertonut uhrien ikää tai sukupuolta julkisuuteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE