Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tappavan myrkyllistä pallokalaa myyntiin – hälytys japanilaiskaupungissa

Eräs pallokalalaji (Sphoeroides maculatus) baltimorelaisessa akvaariossa. Kun kala säikähtää, se pullistaa itsensä palloksi ja on näin petojen vaikeammin nieltävissä.

Japanilainen Gamagorin kaupunki on hälyttänyt asukkaansa välttämään pallokalaa, joka pahimmillaan on tappavan myrkyllistä. Myyntiin on vahingossa päässyt japanilaisherkun myrkyllisiä osia.

Japanin keskiosassa sijaitsevan kaupungin supermarket laittoi myyntiin viisi pakettia pallokalaa niin, ettei kalasta ollut poistettu myrkkyä sisältävää maksaa. Paketeista kolme on kyetty jäljittämään, mutta kaksi on yhä teillä tietymättömillä, kertoi paikallishallinnon edustaja Koji Takayanagi.

Takayanagin mukaan asukkaiden varoittamiseen on käytetty hälytysjärjestelmää eli kovaäänisiä eri puolilla kaupunkia.

Pallokalaa eli fugua saavat valmistaa vain erityisen koulutuksen läpikäyneet kokit. Varotoimista huolimatta useita ihmisiä kuolee Japanissa vuosittain syötyään väärin valmistettua pallokalaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE