Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tappio tuli murskaluvuin – Ruotsidemokraatit haukkui maltillisen kokoomuksen maan rakoon: “He antavat kommunistin tulla valituksi”

Ruotsin parlamentin puhemiespaikat liukuivat ruotsidemokraateilta ohi. Äänestyksessä toiseksi varapuhemieheksi nousi vasemmistopuolueen Lotta Johnsson Fornarve. Hän päihitti viime vaalikaudella toisena varapuhemiehenä toimineen ruotsidemokraattien Björn Söderin selvin luvuin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puhemieheksi valittiin maltillista kokoomusta edustava Andreas Norlén. Sosialidemokraattien Åsa Lindestam valittiin ensimmäiseksi varapuhemieheksi.

Kolmannen varapuhemiehen paikalle valittiin keskustan Kerstin Lundgren. Söder lähti tavoittelemaan kolmannen varapuhemiehen paikkaa hävittyään äänestyksen, mutta Lundgren voitti hänet murskaluvuin.

Käytäntö on ollut, että toisen varapuhemiehen paikka kuuluisi kolmanneksi suurimmalle puolueelle eli ruotsidemokraateille. Vasemmistopuolue ilmoitti kuitenkin, ettei se voi hyväksyä Söderin valintaa ja asetti vastaehdokkaan. Sosialidemokraatit ilmoittivat äänestävänsä poikkeuksellisesti vasemmistopuolueen ehdokasta.

Söder tuli valituksi neljä vuotta sitten vain koska hänellä ei ollut vastaehdokasta.

“Me emme päästä valtaan hallitusta, joka ei anna meille vaikutusvaltaa.”

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson (kuvassa) oli tulokseen pettynyt.

Lisää aiheesta

– Todella heikko esitys, erityisesti maltilliselta kokoomukselta. Me sallimme heidän ehdokkaansa nousta puhemieheksi, ja he antavat kommunistin tulla valituksi toiseksi puhemieheksi, Åkesson sanoi.

Porvariallianssi suositteli edustajiaan äänestämään tyhjää, kun toisen puhemiehen paikasta äänestettiin. Johnsson Fornarve valittiin siten punavihreän blokin äänillä.

Åkesson sanoi, että jos porvariallianssi haluaa saada ruotsidemokraatit oppositioon, tulevat he saamaan haluamansa.

– Me emme päästä valtaan hallitusta, joka ei anna meille vaikutusvaltaa, Åkesson sanoi.

“Ei ole mitään syytä viivytellä.”

Puhemies on tärkeässä roolissa, kun uutta hallitusta muodostetaan. Hänen ensimmäisiä tehtäviään on päättää, milloin pääministeri Stefan Löfvenin luottamuksesta äänestetään. Pääministerin paikkaa tavoitteleva maltillinen kokoomus haluaisi äänestyksen jo tiistaiksi.

– Ei ole mitään syytä viivytellä, perusteli maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson.

Puhemies johtaa puolueiden neuvotteluja hallituksen vaihtuessa ja ehdottaa uutta pääministeriä. Valtiopäivät äänestää puhemiehen ehdotuksesta.

Hallitusneuvotteluista tulee hankalat, koska kumpikaan suurista valtablokeista ei saanut paikkaenemmistöä aiemmin tässä kuussa pidetyissä vaaleissa. Ruotsidemokraatit nousivat 62 edustajanpaikallaan käytännössä Ruotsin politiikan kolmanneksi blokiksi punavihreiden ja porvariallianssin lisäksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE