Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tarja Filatov: “Yleisturva on yksinkertaisesti parempi sosiaaliturvamalli”

Tarja Filatov.

– Yksinkertaista oikeudenmukaista sosiaaliturvaa ei ole kun utopioissa. Tarvitaan taloudellisen avun ja palveluiden kokonaisuus, jossa etuuksia kootaan yhteen ja samantasoistetaan. Lisäksi säilytetään osa erityisiin tarpeisiin rakennettuja tarveharkintaisia etuuksia, sanoo SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

Demokraatti

Demokraatti

– Ihmisen elämäntilanteet ovat moninaiset ja siksi sama vastaus ei toimi elämän erilaisissa riskeissä. Kaupallisia vakuutuksiakin on eri asioille. Autovakuutus ei toimi matkavakuutuksena eikä päinvastoin, muistuttaa Filatov.

Hän puhui SDP:n puoluepäivän tilaisuudessa Porin Suomi-areenalla maanantaina.

– Ymmärrettävämpiä ja selkeämpiä vastauksia on kyllä, Filatov sanoo.

SDP:n vastaus sosiaaliturvan ongelmiin on yleisturva.

– Yleisturva on yksinkertaisesti parempi sosiaaliturvamalli, joka takaa ihmisen toimeentulon ja tarvittavat palvelut vaihtuvissa elämäntilanteissa. Se helpottaa työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista siten, että työ on tekijälleen aina kannattavaa. Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli. Siinä takuutasoa täydentävät yleistaso ja aktiivitaso. Nykysosiaaliturvan tarveharkintaiset ja täydentävät etuudet ja kulukorvaukset säilyvät, Filatov kertoi.

“Näin ei voi jatkua.”

Filatovin mukaan sosiaaliturvasta on tullut byrokraattinen, vaikeaselkoinen ja pirstaleinen, koska sitä on korjattu siivu kerrallaan. Viiveet ja väliinputoamiset toimeentulon saamisessa synnyttävät epävarmuutta, vaikka tarkoitus on rakentaa turvallisuutta.

– Jopa työhön meneminen voi olla vaikeaa. Näin ei voi jatkua.

– Työ ja perheiden tarpeet muuttuvat, siksi myös turvan on muututtava ja kuljettava ihmisen rinnalla elämän riskitilanteissa, Filatov muistuttaa.

Yleisturvaan ovat oikeutettuja kaikki työnteon muodosta riippumatta aina yrittäjistä apurahansaajiin ja vakiduunareista keikkatyöläisiin. Malli vähentää ihmisten pompottelua luukulta toiselle ja mahdollistaa työnteon ja kouluttautumisen kaikissa elämänvaiheissa. Oleellinen osa kokonaisuutta on ihmistä eteenpäin auttavat palvelut.

Filatov painottaa, miten ihmisen sosiaaliturvan tarpeet ovat moninaiset. Niihin ei ole yksinkertaisia vastauksia.

– Jos tavoitteena on pelkästään kannustavuus työhön, synnytetään herkästi köyhyyttä, kuten kokoomuksen mallissa on riskinä. Jos haetaan pelkästään helppoutta ja yksikertaisuutta kuten puhtaassa perustulossa, rahat loppuvat tai turvan taso asettuu hyvin alas. Jos haetaan mahdollisimman vapaata itsensä toteuttamisen mallia, työn tekemisen palkitsevuus kärsii.

“Tavoittelemme sairastavuuden alenemista erityisesti alemmissa tuloryhmissä.”

SDP on rakentanut mallin, jossa työhön ja kouluttautumiseen kannustaminen sekä ennakoitavuus ovat keskeisiä. Samoin köyhyyden vähentäminen.

Mallilla on tavoitteet ja mittarit, jotka Filatov kävi läpi Porissa:

• Mahdollisimman korkea työllisyysaste, koska ilman sitä hyvinvointivaltiota ei voi rahoittaa.

• Vähintään toisen asteen koulutuksen suorittaneiden määrän kasvu, koska koulutus auttaa pidempiin työuriin.

• Köyhimpien elinajan pidentyminen, koska terveyserot ovat kipeä eriarvoisuuden mitta.

• Asunnottomuuden poistaminen, koska ilman kotia ei kukaan voi elää täysipainoista elämää.

• Tuloerojen kaventaminen alimpia tulojen nousulla, koska köyhyys tuo mukanaan monta murhetta.

• Yksinäisyyden väheneminen, koska kenenkään ei pitäisi joutua elämään ypöyksin.

– Lisäksi tavoittelemme sairastavuuden alenemista erityisesti alemmissa tuloryhmissä. Lastensuojelun tarpeen vähenemistä. Päihteiden käytön ja ongelmien alentamista. Huono-osaisuuden ylisukupolvistumisen vähenemistä, heikoimmassa asemassa olevien perheidenlapsien palvelujen ja harrastusmahdollisuuksien paranemisella, Filatov päätti

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE