Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Tärkeimmät vaalit juuri sinulle

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Huhtikuussa on kuntavaalit, jossa valitaan uudet valtuutetut kuntiin tekemään päätöksiä. Juuri niitä päätöksiä, jotka vaikuttavat sinun elämääsi konkreettisesti.

Jussi Maasola

SDP:n varavaltuutettu, Jyväskylä

Äänestyskäyttäytyminen on Suomessa mielenkiintoista. Suurin äänestysprosentti on presidentinvaaleissa ja pienin taitaa olla kirkollisvaaleissa. On tietysti ihan luonnollista, että presidentinvaaleissa äänestetään eniten. Ensinäkin presidentinvaaleissa on helppo äänestää, koska ehdokkaita on vähän, myös media rummuttaa lujaa juuri näissä vaaleissa. Todellisuudessa, sillä kuka on tämän maan presidentti, on hyvin vähän vaikutusta ihmisten arkielämään, tuskin juurikaan mitään.

Kaikista tärkeimmät vaalit elämämme kannalta ovat kuntavaalit. Kuntatasolla päätetään juuri ne asiat, jotka vaikuttavat eniten arkeemme. Miten pääsee lääkäriin, kuinka kunnan mielenterveyspalvelut on järjestetty, missä lapset käyvät koulua, kuinka varhaiskasvatus toteutetaan, mitä liikuntapalveluja on tarjolla, onko nuorisotila auki, kuinka kadut sekä puistot hoidetaan, kuinka viemäri vetää ja rakennetaanko uusi palvelutalo? Nämä asiat ovat oikeasti tärkeitä!

Kaikista tärkeimmät vaalit elämämme kannalta ovat kuntavaalit

Kehotan vakavasti miettimään, millaisia valtuutettuja halutaan kuntien päättäjiksi. Halutaanko valtuustoon öyhöttäjiä, joiden ainut tehtävä on toimia jarruna kehitykselle sekä ajaa sellaisia asioita mitä ei edes päätetä kuntatasolla vai halutaanko valtuustoon vastuullisia päättäjiä, jotka aidosti miettivät kuinka saadaan kuntalaisille parhaat mahdolliset palvelut? Kuntapolitiikka on arkisten asioiden äärellä painimista, ei oman edun ajamista. Tärkeimpänä asiana kunnan talousarviosta päättäminen ja sen myötä riittävien palveluiden turvaaminen asukkaille.

 

Kirjoittaja on varavaltuutettu ja kuntavaaliehdokas Jyväskylästä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE