Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tarkoittaako etätyö pidempiä lomamatkoja? – näin ennakoi matkailututkimus

LEHTIKUVA / AFP Rajesh Jantilal

Tulevaisuudessa etätöiden yleistyminen voi mahdollistaa pidemmät lomamatkat, ennakoi Matkamessujen tämän vuoden matkailututkimus ja lomamatkaennuste.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kotimaan matkailussa on jo nyt nähty trendi etätöiden tekemisestä esimerkiksi kesämökiltä, ja se on tutkimuksen mukaan luonut pohjaa työelämän muutokselle. Tulevaisuudessa työtä ja matkailua voisi olla entistä helpompi yhdistellä, vaikka toistaiseksi se on käytännössä harvalle kuitenkaan työtehtävien vuoksi mahdollista.

Ennusteen mukaan etätyömahdollisuuksien lisääntyminen vaikuttanee jatkossa entistä enemmän myös vapaa-ajalla tehtyihin ulkomaanmatkoihin. Etätyön lisäksi joustava työaika helpottaa työn ja matkailun yhdistämistä.

- Tämä tulee vaikuttamaan toteutettujen matkojen pituuteen ja myös tapoihin olla matkoilla. Korona-aika on myös herätellyt innostusta matkailuajoneuvoja kohtaan, sanoo tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen Kantarilta tiedotteessa.

Matkanjärjestäjiltä toivotaan tietoa kohteen koronatilanteesta

Koronapandemia on vaikuttanut tutkimuksen mukaan siihen, että matkatoimistojen palvelua ja matkapaketin turvaa arvostetaan. Matkapakettien myyjiltä odotetaan matkavarausten ehtojen joustavuuden lisäksi kykyä reagoida nopeasti muutoksiin sekä avun saamista mahdollisessa ongelmatilanteessa.

Tutkimuksen mukaan matkoihin liittyvään päätöksentekoon vaikuttavat nyt eniten selkeät ohjeistukset terveysturvallisuuteen liittyvistä asioista, kuten testeistä, rokotuksista ja maahanpääsystä.

- Nyt halutaan luotettava taho taustalle ja järjestäjä, joka tietää voimassa olevat matkustusrajoitukset ja käytännöt perillä matkakohteessa, sanoo Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Tutkimuksen mukaan noin neljä viidestä suomalaisesta suunnitteli matkustavansa tänä vuonna kotimaassa, kun kaksi vuotta aiemmin näin teki noin puolet. Ulkomaille matkustamista tänä vuonna suunnitteli runsas puolet suomalaisista.

Tutkimuksen toteutti markkinatutkimusyritys Kantar TNS. 18-74-vuotiaille suomalaisille suunnattuun tutkimukseen vastasi runsaat 1 100 ihmistä viime marraskuussa.

Matkatoimistojen myynti väheni

Koronapandemian koettelemien matkatoimistojen myynti supistui edelleen viime vuonna, kertoo Suomen matkailualan liitto SMAL.

Liiton jäsenyrityksiltä saatujen ennakkotietojen mukaan matkatoimistoalan kokonaismyynti ilman alan sisäistä kertautuvaa myyntiä oli viime vuonna noin 307 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2020 oli noin 414 miljoonaa euroa.

Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 alan kokonaismyynti oli noin 2 038 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE