Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tarpeeksihan heillä ei ole aikaa” – Sininen tulevaisuus virittää konettaan kovalla kiireellä

Sinisten puheenjohtaja Simon Elo (vas.) ja työministeri Jari Lindström eduskunnan täysistunnossa Helsingissä

Ensi viikolla ensimmäisen puoluekokouksensa pitävällä Sinisellä tulevaisuudella on kova kiire rakentaa toimintaansa ja profiloitua eduskuntapuolueiden joukossa, kun eduskuntavaaleihin on aikaa alle puolitoista vuotta.

– Tarpeeksihan heillä ei ole aikaa, se on selvä homma. He joutuvat jatkuvasti tekemään kompromisseja ja tinkimään jostain, sanoo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Hän arvioi, että monelle äänestäjälle ei vielä ole selvää edes se, ketkä kansanedustajista jäivät perussuomalaisiin ja ketkä ovat nyt sinisiä.

Jokisipilän mukaan vaaditaan aika paljon, jotta puolue pystyy vakiinnuttamaan asemansa.

– Riittävän uskottavaa ehdokaslistaa seuraaviin eduskuntavaaleihin. Viestiä, jolla on kysyntää ja tilausta vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Ja hyvää tuuria, jotta ulkoiset muuttujat asettuisivat suotuisaan asentoon, kun vaaliuurnille käydään.

Jokisipilä nostaa esimerkiksi ulkoisista tekijöistä euroalueen tukipaketit, jotka siivittivät perussuomalaiset nousuun vuoden 2011 vaaleissa.

Terhosta puheenjohtaja.

Lisää aiheesta

Tampereella pidettävään puoluekokoukseen odotetaan noin 150–200:aa jäsentä, muun muassa valtuutettuja ja piirien johtoa.

– Meillä on piirijärjestöt perustettu puoluekokoukseen mennessä kaikkialle, eli odotamme väkeä ympäri maata kaikista Suomen vaalipiireistä, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Piirejä tulee yhteensä 13.

Puolueen puheenjohtajaksi valittaneen Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. Muita ehdokkaita ei ole ilmaantunut.

Varapuheenjohtajakisaan ovat tähän mennessä ilmoittautuneet työministeri Jari Lindström, sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila sekä kansanedustaja Tiina Elovaara.

Puoluesihteeriksi ovat ehdolla ainakin kansanedustaja Matti Torvinen, Vantaan kaupunginvaltuutettu Juha Malmi sekä entinen perussuomalaisten Uudenmaan piirijohtaja Pekka Sinisalo Kirkkonummelta.

Kokouksessa pohjustetaan myös puolueen ohjelmatyötä, johon kansanedustajat ottavat enemmälti aikaa alkuvuoden istuntotauon aikana.

Kyllä meillä paikkamme on.

Elo myöntää, että puolueen profiilin nostamisessa on vielä kova työ ennen vaaleja.

– Kyllä näen, että meillä paikkamme on, mutta totta kai pitää saada se vielä suurelle suomalaiselle äänestäjämassalle tietoon. Meidän haaste on se, että meillä on tunnettuja henkilöitä, mutta tuore puolue ei tietenkään voi olla vielä yhtä tunnettu kuin nämä henkilöt.

Hänen mukaansa ensi vuoden iso tavoite on saada kannatus nousuun. Viime aikojen gallupeissa se on ollut reilun prosentin tasolla.

Vaaleissa tavoitteena on aseman vakiinnuttaminen.

– Olen täysin varma, että saamme kansanedustajia, mutta kuinka monta, se on äänestäjien käsissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE