Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Tarvitsemmeko Neuvola Oy:tä? Ymmärrämmekö, että paras voi olla hyvän vihollinen?

Perusterveelle aikuiselle sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat tärkeiksi usein raskauden ja lasten syntymän myötä. Neuvola näyttää vanhemmiksi tuleville järjestelmästämme sitä parasta puoltaan. Tuo hyvinvointiyhteiskuntamme yksi tukipilari on joutumassa remonttiin sote-uudistuksen myötä.

Neuvolatoiminnan sisällöstä ei kuitenkaan sote-uudistuksessa kukaan ole puhunut mitään. Pääministerin suulla olemme kuulleet, että mahdollinen yhtiöittäminen ei muuta kuin kyltin katolta muotoon Neuvola Oy. Onko asia todellisuudessa näin?

Jos sote-uudistuksen myötä neuvola pilkotaan useiden palveluntuottajien toiminnaksi, saavat lapsemme toki vastakin tarvitsemansa punnitukset. Ongelmaksi voi muodostua, että osalla vanhemmista on varaa ostaa kaikki lisäpalvelut, mitä tulevat neuvolat tarjoavat. Osa näistä on sellaisia, joista jokainen lapsi hyötyisi. Osa tuo vain mielenrauhaa vanhemmille.

Jos kaikki sosiaali- ja terveyspalvelumme toimisivat kuten neuvola, puhuisimmeko silloin yhtiöittämisistä?

Nykyisen neuvolamme vahvuutena on, että yli 99 prosenttia lapsistamme saa täysin samat palvelut hyvän elämänalun turvaamiseksi. Moni vanhemmaksi tuleva ei kaipaa erilaisia palveluntuottajia neuvolalle, vaan sisältöä joka antaa turvaa tulevaan ja tukea uuteen elämänvaiheeseen.

Julkisten palveluiden säästöjen myötä neuvolastakin on karsittu palveluja. Esimerkiksi kotikäyntien määrä on vähentynyt. Ei siis ole sattumaa, että viime vuosina trendiksi on tullut ostaa yksityisiltä markkinoilta lisäpalveluita kuten synnytysvalmennusta.

Jatkossa vanhemman onkin ensin pystyttävä vertailemaan palveluntuottajia löytääkseen neuvolan. Lisäksi on varauduttava säästämään rahaa lisäpalveluiden ostamiseen tai satsattava vakuutukseen.

Ymmärrämmekö, että paras voi olla hyvän vihollinen? Neuvolaan laitettu julkinen raha on tuottanut koko yhteiskunnalle hyvää yhtenäisenä rokotesuojana, terveinä lapsiryhminä päivähoidossa ja koulussa sekä varhaisempana ongelmiin puuttumisena. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman, että neuvolajärjestelmämme tavoittaa lähes kaikki odottavat äidit ja lapset.

Nyt myös itse vauva-arkea eläessäni olen enemmän kuin kiitollinen neuvolasta saamastani tuesta. Paremmin toimivaa julkista terveyspalvelua en ole kohdannut. Jos kaikki sosiaali- ja terveyspalvelumme toimisivat kuten neuvola, puhuisimmeko silloin yhtiöittämisistä? Tarvittaisiinko edes koko sote-uudistusta? Tuskinpa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE