Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

”Tasa-arvoraha tulisi tarpeeseen monissa lähiöiden kouluissa” – demarit haluavat selvittää Turun koulujen resurssit ja tuen tarpeen

Turun kasvatus- ja opetuslautakunnan demarit Mari-Elina Koivusalo ja Jarmo Aalto ovat keskiviikkona jättäneet selvityspyynnön perusopetuksen resurssien jaosta ja viime vuosien muutoksista.

Hallituskaudella 2011-2015 Turku sai ryhmäkokojen pienentämiseen ja haastavammissa olosuhteissa toimivien koulujen tukemiseen erillisrahoitusta neljä miljoonaa euroa vuodessa. Kun nykyinen hallitus ajoi rahoituksen alas, alkoi kaupunki itse kompensoida rahoitusta. Ryhmäkoot haluttiin pitää entisellään.

Koivusalo ja Aalto muistuttavat, että oppilasmäärät ovat Turussa olleet rajussa kasvussa, eikä tasa-arvorahaa juurikaan ole. Siksi heidän mielestään olisi tärkeää selvittää koulukohtaisesti, miten nykytilanne eroaa vuoden 2015 tilanteesta.

– Kouluista kantautuu huolestunutta viestiä siitä, että resurssit ovat riittämättömät, he toteavat selvityspyynnössään.

Demariryhmän mukaan nykytilanne olisi syytä selvittää ennen kuin lautakunta päättää ensi vuoden budjetista, jotta korjaaviin toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä. Mari-Elina Koivusalon mukaan opetus on edelleen kohtalaisesti resursoitu, mutta selvitysten jälkeen voisi pohtia, onko tarpeen korvamerkitä jokin summa kaupungin omaksi tasa-arvorahaksi.

– Turussa on käytössä tehokkaaksi havaittu positiivisen diskriminaation malli, kuten Helsingissäkin, mutta tämän lisäksi voisi olla tarpeellista jakaa vielä erillinen tasa-arvoraha kouluille tietyin kriteerein. Tämä tulisi tarpeen esimerkiksi monissa lähiöissä, kasvatus- ja opetuslautakunnan varapuheenjohtajana toimiva Koivusalo pohtii tiedotteessa.

– Täytyy muistaa, että Turussa pyritään integroimaan myös erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita lähikouluihin. Lisäksi tiedämme, että koulumme toimivat kaikkiaan hyvin erilaisissa ympäristöissä. Tällöin tulee pohtia, olisiko tarpeellista antaa kyseiselle koululle enemmän erityistä määrärahaa erilaisten tukitoimien järjestämiseen, Jarmo Aalto täydentää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE