Politiikka
26.10.2017 14:18 ・ Päivitetty: 26.10.2017 14:26
”Täsmäleikkaus opiskelijoille – taas!” – opiskelijajärjestöt ärähtivät hallituksen asumistukiesityksestä
Hallitus esittää odotetusti muutoksia asumistukeen. Yleisessä asumistuessa otettaisiin käyttöön erillinen enimmäisasumismeno asunnon osalle. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, kun asunnosta vain osa vuokrataan vaikkapa alivuokralaiselle tai kimppakämpäksi.
Lisäksi yleisen asumistuen enimmäisasumismenot sidottaisiin vuokraindeksin sijasta elinkustannusindeksiin.
Suunnitelma oli kerännyt paljon kritiikkiä jo etukäteen, sillä monet ovat epäilleet pienituloisten kärsivän tukitasojen jäädessä vuokrista jälkeen. Huolta ilmaistiin myös siitä, että yhteisasumisen suosion vähentyessä opiskelijat tulisivat yhä tiukemmin markkinoille kilpailemaan pienistä ja edullisista asunnoista.
Hallituksen julkistettua esityksensä opiskelijajärjestöt ilmaisivat vastustavansa sitä. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK tiedotti olevansa järkyttynyt esityksestä. Liiton mielestä se leikkaa tukia nimenomaan opiskelijoilta.
Yhteisasumisen suosion vähentyessä opiskelijat tulisivat yhä tiukemmin markkinoille kilpailemaan pienistä ja edullisista asunnoista.
– On täysin kestämätöntä, että suurimmat yksilötason leikkaukset kohdistuvat jälleen opiskelijoihin. Muutama kuukausi sitten tuli voimaan laki, joka leikkasi opintorahasta noin neljänneksen. Miten voi olla poliittisesti helpoin ratkaisu potkia aina opiskelijoita, jotka kantavat harteillaan koko tämän maan tulevaisuutta? penää puheenjohtaja Anni Koivisto.
– Pienituloisimpien joukossa opiskelijat ovat ainoa ryhmä, jonka tulot ovat vuosien 2011–2018 aikana laskeneet hallituksen talouspolitiikan seurauksena. Tässäkin lakimuutoksessa muut pienituloiset ryhmät ovat oikeutettuja täydentämään leikattua asumistukeaan toimeentulotuella, mutta opiskelijat eivät. Lisäleikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon ei voida pitää millään tavalla perusteltuina, oikeudenmukaisina tai hyväksyttävinä, SAMOKin sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen Jyri Niemi sanoi.
Lisää aiheesta
Enimmäisasumismenoja korotettaisiin elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti vuoden 2019 alusta lukien.
Ensi vuoden enimmäisasumismenot jäädytettäisiin tämän vuoden tasolle.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Mielipiteet
5.10.2017 13:12
”Voinko ostaa sekä kurkkua että tomaattia?” – Opiskelijan toimeentulon haasteet
Politiikka
27.9.2017 13:59
”Kehno ehdotus” – Demariopiskelijat: Asumistuki voi laskea yli 80€
Politiikka
21.9.2017 13:27
SYL: ”Eikö opiskelijoiden kurittaminen jo riitä?” – Kimppakämpissä asuvilta lähtemässä jopa 20% tuista
Politiikka
11.10.2017 16:25
Opiskelijat lyttäävät asumistuen muutokset – taas pienituloiset ongelmiin