Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tässä ei ole järjen häivää” – hallitus muutti aikatauluja, sote-kiire jatkuu

Kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.) ihmettelee hallituksen puheita sote-aikatauluista. Paateron mukaan uudet aikataulut on lakien valmistelun ja maakuntavaalien osalta sorvattu liian tiukoiksi.

– Viime viikolla sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula sanoi, että aikatauluista pidetään kiinni. Eilen aikataulut muuttuivat ja hän sanoi sen jälkeen A-studiossa, että nyt aikatauluista pidetään kiinni. Kaikki tietävät, että alkuperäisistä aikatauluista ei ole pidetty valmistelun osalta kiinni, vaan niistä on myöhästytty monta kuukautta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti keskiviikkona, että maakuntavaalit siirtyvät ensi tammikuulta syksyyn 2018. Maakunta- ja sote-uudistusta koskevat lait on Sipilän mukaan määrä paketoida ensi keväänä. Paatero hämmästelee kiirettä.

– Jos lait tulevat ajoissa on eduskunnalla aikaa käsittelyyn vajaa kolme kuukautta ja lakien valmistuttua aikaa maakuntavaaleihin neljä kuukautta, ei edes vaalirahoituslain mukaista puolta vuotta. Miksi aikaa ei oteta kunnolla vaan niitataan päivämäärä kiinni etukäteen vaikka ei edes tiedetä milloin lakiesitys on valmis ja milloin se voidaan käsitellä?

Jos tuo aikataulu pitää paikkansa, olemme täällä taas ensi kesänä.

– Jos tuo aikataulu pitää paikkansa, olemme täällä taas ensi kesänä tekemässä sitä. Tässä ei ole järjen häivää.

Paatero näkee aikataulujen lykkääntymisessä myös hyvää. Maakunnissa uudistukseen saadaan hänen mukaansa kaivattua lisäaikaa.

Sote-asioita on puitu tänään eduskunnan hallintovaliokunnan kokouksessa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on koolla klo 15.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE