Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tässä on odotettu ratkaisu – Antti Rinne: Hallitusneuvotteluihin SDP:n seuraksi keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP

Hallitustunnustelija Antti Rinne kertoo, että SDP aloittaa hallitusneuvottelut keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa. Rinne pitää parhaillaan tiedotustilaisuutta eduskunnassa.

Rane Aunimo

Demokraatti

Keskusta ilmoitti vasta tänään aamulla lopullisen kantansa hallitusneuvotteluihin osallistumisesta. Puolue ilmoitti eilen tiedotteella kysyvänsä vielä kentän mielipiteen mahdollisesta hallitukseen lähdöstä. Kyselyssä puoluevaltuuston, puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän jäsenistä 80 % kannatti hallitusneuvotteluihin lähtemistä sillä edellytyksellä, että keskustan kynnyskysymykset toteutuvat.

Kansanrintamahallitus on ollut viimeksi Suomessa Sorsan III hallitus 1980-luvun alussa. Kokoonpanossa olivat tuolloin mukana SDP, keskusta, SKDL ja RKP.

Rinteen mukaan keskusta valikoitui isoista puolueista mahdolliseksi kumppaniksi siksi, että keskustan kanssa on helpompi löytää yhteisymmärrys ohjelmasta.

– Tällä kokoonpanolla on vakainta lähteä tavoittelemaan enemmistöhallitusta.

Varsinaiset hallitusneuvottelut käynnistyvät iltapäivällä tilannekatsauksella Säätytalossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE