Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tässä on Pekka Haaviston viesti Suomeen paluuyhteyttä etsiville

Pekka Haavisto.

Ulkoministeriö on selvittänyt suomalaisten matkailjoiden tilannetta.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Ulkoministeriö Pekka Haavisto (vihr.) kertoi tänään tiedotustilaisuudessa, että suomalaisia matkustusilmoituksen tehneitä matkailijoita on noin 41 000. Noin puolet on matkailijoita. Esimerkiksi Espanjassa ilmoituksen tehneitä on 7000.

Luvut ovat suuntaa-antavia, koska kaikki eivät tee matkustusilmoitusta tai kaikki eivät peru sitä kotimaahan palattuaan.

– Kartoituksen perusteella arviolta vielä muutama tuhat matkailijaa on palaamassa tai etsimässä paluuyhteyttä takaisin Suomeen, Haavisto totesi.

Haaviston mukaan sellaisilla ulkosuomalaisilla, jotka ovat maailmalla turvallisissa olosuhteissa ja joilla on terveydenhuolto ja asuminen taattu, on varmasti parhaat olot nyt juuri siellä missä ovat.

– Paniikinomaisesti ei kannata tietenkään kohti Suomea lähteä, jos on pysyvä asuinsija muualla.

– Sellaisia matkailjoita, joilla ehkä hotellit sulkeutuvat ja lentoyhtiöt ovat peruuttaneet lentoja, pyrimme auttamaan. Hallitus pyrkii auttamaan matkailijoita niin nopeasti kuin mahdollista.

Haaviston mukaan kaupalliset lentoyhtiöt ovat edelleen ensisijainen tapa tulla Suomeen.

Esimerkiksi Finnair lentää vielä monista Euroopan kohteista tällä hetkellä Suomeen.

Ulkoministeriö voi järjestää myös tuettuja kotiutuslentoja matkailijoille Suomeen erityistilanteessa. Kotiutuslennot ovat maksullisia. Niille pyritään takaamaan kohtuullinen hinta. Tarvetta tuetuille kotiutuslennoille arvioidaan päivittäin.

Haavisto vetoaa, että kaikki suomalaiset tekisivät nyt matkustusilmoituksen, koska tietoa kotiutuslennoista välitetään sen järjestelmän kautta.

Kyprokselta ja Portugalista ensimmäiset kotiutuslennot suoritetaan jo tämän viikon perjantaina. Haavisto kertoi, että esimerkiksi Kyproksella suomalaisilla on ollut kovaa huolta.

Haaviston mukaan lentoja voi tällaisille matkoille ostaa varausjärjestelmän kautta. Finnairin sivuilta löytyy tästä lisätietoa.

Myös muiden EU-maiden kansalaiset voivat hyödyntää lentoja.

14 vuorokautta karanteenissa paluun jälkeen.

Ulkoministeriö ja Suomen edustustot maailmalla jatkavat matkailijoiden neuvontaa paluuasioissa. Ohjeita voi seurata myös ulkoministeriön ja Suomen edustustojen tilillä sosiaalisessa mediassa.

– Eilen 7 ministeriä kokoontui toteamaan, että lentoasemallakin on johtaja ja siellä pitää antaa määräyksiä myös näistä ihan samoista asioista kuin täällä kotimaassa, Pekka Haavisto sanoi ja antoi sitten neuvoja Suomeen palaaville.

– Eli kun palaat Suomeen, pysy 14 vuorokautta karanteenissa, Haavisto sanoi muistuttaen muun muassa kahden metrin turvavälistä.

Haaviston mukaan karanteeni toteutetaan itse ja siitä ollaan itse vastuussa.

– Ota yhteys omaisiin, ilmoita viranomaisille, että olet turvallisesti kotona, että emme sitten etsi enää tuolta maailmalta. Matkustusilmoitukset on hyvä pitää ajantasaisina. Pidä yhteyttä omaisiin mutta älä tapaa heitä, Haavisto totesi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE