Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tässä on selkeä ero presidenttien välillä” – Upin Aaltola: Putinin ja Trumpin tapaamisen odotusarvoja on laskettu

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisen odotusarvoja on laskettu kokouksen alla, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kokouksen odotusarvoja on hänen mukaansa pyrkinyt laskemaan etenkin Trump ja hänen hallintonsa.

– Voi osaltaan johtua siitä, että kokouksen onnistuminen on todennäköisempää, jos saadaan nämä odotusarvot laskettua. Keskeistä kokouksessa on varmasti hakea uutta luottamusta suurvaltojen välille, Aaltola kommentoi lähestyvää presidenttien tapaamista varhain aamulla.

Aaltola uskoo, että keskustelunaiheet tulevat olemaan kokouksessa laajoja ja konkreettiset toimet, joita kokouksessa mahdollisesti sovitaan, ovat sellaisia, joilla pyritään herättämään luottamusta. Esimerkkeinä Aaltola mainitsee jonkinlaisen mahdollisen sopimuksen vaalivaikuttamiskiellosta sekä pyrkimyksen koordinoida toimintaa paremmin Syyriassa ja Itämerellä.

– Se on myös todennäköistä, että sovitaan, että aloitetaan monella kaistalla erilaiset neuvottelut. Päästään luottamukseen siitä, että on järkevää aloittaa neuvotteluprosesseja.

“Putin pystyy tekemään aikamoisiakin liikahduksia”

Aaltola muistuttaa, että Trump ja Putin lähtevät kokoukseen hyvin erilaisista lähtökohdista, mikä vaikuttaa siihen, kuinka presidentit voivat kokouksessa toimia.

Lisää aiheesta

– Putin pystyy tekemään aikamoisiakin liikahduksia kokouksessa, koska Venäjällä hänen sanansa on se, joka pitää. Trumpilla on toisin. Hän on aikalailla sidottu lähestyviin vaaleihin ja niihin liittyviin poliittisiin prosesseihin ja siihen, että kongressilla on valta.

– Tässä on selkeä ero presidenttien välillä.

Aaltola uskoo kuitenkin, että Trump haluaa varmistaa, ettei hän näytä altavastaajalta tapaamisessa, mikä saattaa vaikuttaa siihen, kuinka hän kokouksessa käyttäytyy.

– Tämä saattaa saada aikaiseksi sen, että Trump tulee aika tiukkana tähän kahdenväliseen tapaamiseen. Tai ainakin hän haluaa antaa kuvan, että hän on ollut tiukka, vähän samalla tavalla kuin Britanniassa tai Nato-kokouksessa.

Aaltolan mukaan Yhdysvaltain kongressin suunnalta esitetyt vaatimukset tapaamisen perumisesta sekä Venäjän armeijan tiedustelu-upseereita vastaan nostetut syytteet voidaan nähdä keinona yrittää sitoa Trumpin käsiä. Aaltolan mukaan nostetut syytteet toisaalta antavat Trumpille mahdollisuuksia tiukempaan neuvotteluasenteeseen.

Putinille pelkästään kokouksen toteutuminen on puolestaan voitto, Aaltola arvioi.

– Hän pääsee vähän samalla tavalla kuin Pohjois-Korean johtaja pois tietynlaisesta läntisestä eristyksestä.

Aaltolan mukaan tänään Helsingissä järjestettävän kokouksen merkitystä on vaikea arvioida.

– Eletään aikoja, jolloin suurvaltasuhteet ovat nousussa, kelloja yritetään vähän vierittää taaksepäin. Ajan henki ei ole tavattoman positiivinen ja sen yllä on paljon kysymysmerkkejä. Kokouksen merkitys jää historian punnittavaksi.

Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin keskustelevat iltapäivällä Presidentinlinnassa ensin kahden kesken ja sitten laajemmalla kokoonpanolla työlounaalla. Tämän jälkeen he pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden.

Trump saapui Suomeen jo eilen illalla, Putinia odotetaan Helsinkiin tänään aamulla.

Presidentti Sauli Niinistöllä on kahdenväliset tapaamiset molempien presidenttien kanssa. Myös Niinistö pitää illalla oman lehdistötilaisuutensa päivän annista. Trump suuntaa maanantaiaamuna kohti Mäntyniemeä, jossa hän tapaa Niinistön. Presidenttien odotetaan näyttäytyvän noin klo 10.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE