Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Tässä tapahtui kaikki mitä juniorijääkiekkopelissä voi tapahtua” – Pikkuleijonat taipui trillerissä

LEHTIKUVA

Suomi hävisi Yhdysvalloille maalein 4–5 jatkoajalla jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-turnauksen viimeisessä alkulohkopelissään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pikkuleijonat voitti silti B-alkulohkon ja eteni puolivälieriin, jossa Suomi kohtaa maanantaina Sveitsin. Yhdysvallat puolestaan pelaa puolivälierissä Ruotsia vastaan.

Suomi johti ottelua 4–3 kolmannen erän viimeisellä minuutilla, mutta Ty Gallagher tasoitti pelin kaksi sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä. Sasha Pastujov katkaisi jatkoajan ujuttamalla kiekon Suomen maalivahdin Aku Koskenvuon jalkasuojien välistä maaliin.

–  Tämä oli villi peli. Oikeastaan tässä tapahtui kaikki mitä juniorijääkiekkopelissä voi tapahtua. Tietenkin on vaikea niellä tätä tulosta. Roikuimme voitossa kiinni, mutta emme pystyneet ottamaan sitä. Hyvä puoli tässä on se, että tämä jättää meille nälkää lopputurnausta varten, Suomen päävalmentaja Petri Karjalainen sanoi kisasivuilla.

Muissa puolivälieräotteluiussa Venäjä kohtaa Valko-Venäjän ja Kanada pelaa Tshekkiä vastaan.

Koskenvuo palasi maalille huilattuaan edellispäivän murskavoitossa Saksaa vastaan, ja hyökkääjä Verner Miettinen oli myös taas kokoonpanossa. Brad Lambert sen sijaan puuttui toisessa peräkkäisessä pelissä Suomen miehistöstä, eikä Oliver Kapanen ole pelannut loukkaannuttuaan Venäjää vastaan.

Karjalainen sanoi toivovansa, että Lambert ja Kapanen toipuisivat pelikuntoon Sveitsiä vastaan.

“Jatkamme uskollisesti vahvuuksiemme kautta pelaamista.”

Suomi lähti kolmanteen erään 2–3-takaa-ajossa, mutta Samu Tuomaala tasoitti alle puolen minuutin kuluttua erän alusta ja Sisu Yliniemi vei Suomen 4–3-johtoon erän puolivälin jälkeen. Kun kolmatta erää oli jäljellä alle viisi minuuttia, Yhdysvallat sai rangaistuslaukauksen, kun Suomen puolustaja nappasi kiekon hanskaansa maalialueen väännössä.

Lane Hutson ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Koskenvuota. Erän lopussa Yhdysvallat painoi päälle ilman maalivahtia, ja tasoitus syntyi lopulta paluukiekosta vain kaksi sekuntia ennen kolmatta summerinsoittoa.

–  Nyt on kyse vain siitä, että jatkamme uskollisesti vahvuuksiemme kautta pelaamista, uskomme systeemiimme ja toteutamme sitä, Karjalainen ennakoi puolivälierää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE