Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tässä tarvitaan nyt vahvaa johtajuutta” – SDP julkisti 4 teemaa ja 1 “kohtalonkysymyksen” Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja SDP:n Eurooppa-työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen tiedotustilaisuudessa joka käsitteli SDP:n esityksiä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden teemoiksi.

Sosialidemokraatit julkisti tänään oman esityksensä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden teemoiksi. Suomelle tärkeitä puheenjohtajuuskauden kärkiteemoja ovat SDP:n mukaan sosiaalisen ulottuvuuden ja hyvinvointitalouden vahvistaminen, arktisuuden ja pohjoiset yhteydet, kiertotalous ja ilmastopolitiikka sekä veronkierron torjuminen.

Suomen EU-puheenjohtajuuskausi on vuoden 2019 jälkipuoliskolla.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muistutti eduskunnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Suomen puheenjohtajuuskausi osuu mielenkiintoiseen vaiheeseen. EU-vaalit on käyty juuri ja poliittista komissiota ei ole vielä luultavimmin tuolloin valittu. EU:n budjettikehys on rakenteilla. Ylipäänsä maailman muutos on nopeaa. Rinne arvelikin, että puheenjohtajalla saattaa olla merkittävästi vaikutusvaltaa näissä olosuhteissa.

– Tässä tarvitaan nyt vahvaa johtajuutta. Sitä Euroopalla on mahdollisuus nyt ottaa. Meillä on hyvin vahvat yhteiset arvot, Rinne sanoi.

Afrikka on kohtalonkysymys.

Asioita valmistellaan Suomessa myös parlamentaarisesti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kutsusta. Rinne toteaa kuitenkin, että sosialidemokraatit haluavat nostaa myös omia EU-tavoitteita esiin ja herättää julkista keskustelua.

– Valmistelun tarkoitus ei ole nyt talloa tämän parlamentaarisen prosessin varpaille. Me kunnioitamme ja olemme mukana pääministerin vetämässä parlamentaarissa valmistelussa, jota tehdään nyt ennen kaikkea suuren valiokunnan työvaliokunnassa. Tässä on viime ajat ollut aika hiljaista. Sen vuoksi haluamme tulla ulos omalla työllämme. Suomessa halutaan rohkaista keskusteluun, suuren valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) säesti.

Rinne nimitti vuosi sitten SDP:hen EU-asioiden erityistyöryhmän. Sen puheenjohtajana Tuppurainen on toiminut. Kun ryhmä on valmistellut SDP:n näkemyksiä lähestyvää EU-puheenjohtajakautta varten, se on valmistellut samoja teemoja myös lähestyviä Suomen hallitusohjelmaneuvotteluja varten.

Edellämainittujen neljän teeman lisäksi Tuppurainen kertoi SDP:n nostaneen EU-puheenjohtajuuskauden kattoteemaksi Rinteen aloitteesta Afrikka-ulottuvuuden.

– Afrikka on meidän maanosamme kohtalonkysymys. Sen takia se, miten me huolehdimme Afrikan kehitysyhteistyöpolitiikasta, afrikkalaisen infratstruktuurin tukemisesta ja ylipäätään elintason nostamisesta siellä, on meille kaikille erittäin tärkeätä, Tuppurainen sanoi.

Rinne kertoi tässä yhteydessä tapaamisestaan Saksan sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajan Andrea Nahlesin kanssa. Hänen kanssaankin Afrikka-ulottuvuus nousi esiin.

– Afrikassa väestöennusteitten mukaan väestönkasvu tulee tuplaantumaan 2050 mennessä ja yli puolet väestöstä on alle 25-vuotiaita. Sitä kehitystä pitää vahvistaa, että nämä ihmiset eivät joudu lähtemään pakoon omasta maastaan. Se tarkoittaa puhdasta vettä, viljelymahdollisuuksia, koulutuksen sekä infrastruktuurin vahvistamista. Tästä näkökulmasta sosialidemokraattiset puolueet Euroopassa tulevat todennäköisesti tekemään vahvoja aloitteita keskusteluun, kun käydään europarlamenttivaaleihin, Rinne totesi.

Kantaa komissaaripeliinkin tiedusteltiin.

Tytti Tuppuraisen mukaan Suomi on jättäytynyt hivenen taka-alalle sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisessä.

– Me haluamme olla aivan eturivissä siinä, miten työntekijöiden oikeuksia, kuluttajaoikeuksia ja ihmisten hyvinvointia Euroopassa parannetaan, hän sanoi SDP:n EU-puheenjohtajuustavoitteisiin viitaten.

Rinteeltä tiedusteltiin mediatilaisuudessa kantaa myös Suomen tulevaan EU-komissaariin. Hän toppuutteli keskustelua todeten, että ensin täytyy käydä eduskunta- ja eurovaalit, jotta näkee, mitkä ovat voimasuhteet Suomessa ja Euroopassa.

– Näiden yhdistelmä sitten varmaan johtaa pohtimaan sitä, millainen komissio rakentuu. Komission puheenjohtajan osalta näen sillä tavalla, että kansallisuudella on merkitystä. Myös sillä on merkitystä, millaisilla arvoilla ja lähtökohdilla ollaan liikenteessä. Tämän enempää en suostu sanomaan tässä vaiheessa.

Kysyttäessä SDP:n oman komissaariehdokkaan nimittämistä Rinne vetosi edelleen eri vaaleihin ja priorisointeihin niissä.

– Sen yhteydessä ratkeaa myöskin sitten varmasti se, millä tavalla mietimme omaa komissaariehdokasta, jos ylipäätään sellaista nyt etukäteen tulemme asettamaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE