Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Tässäkö yksi syy Turkin pullistelutarpeeseen: inflaatio jo 79 prosenttia

Lehtikuva / AFP

Turkissa inflaatio eli kuluttajahintojen nousu kiihtyi kesäkuussa lähes 79 prosenttiin, kertovat maan tilastoviranomaiset. Kyseessä on koko 2000-luvun ennätys.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maan valuutan liiran arvon nopeisiin heittelyihin tottuneille turkkilaisillekin tilanteessa on nyt kestämistä. Kesäkuun 78,6 prosentin inflaatiolukema on korkein yli 24:ään vuoteen.

Talouden syöksy on kiihtymässä, sillä vielä toukokuussa Turkin virallinen inflaatio oli 73,5 prosenttia. Raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kallistuminen on lisännyt elämiskuluja nopeasti, ja Turkin valuuttavaranto on huvennut ekonomistien mukaan huomattavasti. Todellinen rahan arvon alenema voikin olla paljon virallisia lukuja suurempi.

Korkeiden inflaatiolukujen taustalla on Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin omalaatuinen talouspolitiikka.

Erdoganin mukaan korkeat korot johtavat hintojen nousuun, minkä vuoksi hän pakotti maan keskuspankin koronlaskuihin viime vuonna. Hän on myös erottanut tällä vuosikymmenellä ne keskuspankin johtajat, jotka ovat kyseenalaistaneet koronlaskujen järkevyyttä.

Samaan aikaan sisäpoliittista kuohuntaa välttääkseen Erdoganin hallinto on nostanut valtion työntekijöiden palkkoja sekä eläkkeitä. Pienituloisten verotusta on myös kevennetty tuntuvasti. Erdogan sai aiemmat vaalivoittonsa samalla reseptillä, mutta takavuosina maan talouden nousukauden aikana seuraukset eivät olleet kansantaloudelle niin vaikeita.

Ensi vuonna Turkissa järjestetään sekä presidentin- että parlamenttivaalit. Erdoganin on ennen niitä osoitettava kansalle, että talousvaikeuksista ja Natoonkin liittyvistä ulkopoliittisista kiistoista on ollut turkkilaisille konkreettista hyötyä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE