Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tästä tutkimuksesta Soini hermostui – HS: Kiisti tutkimustiedon

Taloustieteen professori Markus Jäntti kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa ulkoministeri Timo Soinin (ps.) vähättelevästä asenteesta tutkimustietoon. Jäntin mukaan Soini olisi todennut, ettei varhaiskasvatuksen myönteisiä vaikutuksia selvittänyt tutkimus pidä paikkaansa, kun tutkimusta oli esitelty Juha Sipilän (kesk.) hallitukselle.

Jäntti sanoo Helsingin Sanomissa kuulleensa asiasta paikalla olleelta kollegalta.

Demokraatti selvitti mistä Soinin tyrmäämässä tutkimuksessa oli kyse. Eräs tutkimuksen tekijöistä, turkulainen sosiologian professori Jani Erola kertoo, että tutkimuksessa selvitettiin varhaiskasvatuksen vaikutuksia myöhempään kouluttautumiseen. Kun tutkimus tuli julki viime vuoden marraskuussa, se herätti tuoreeltaan paljon julkista keskustelua.

– Se oli vuosi sitten kirjahankkeseen tehty työpaperi, jossa oli minun lisäkseni mukana Aleksi Karhula ja Elina Kilpi-Jakonen. Seurasimme 1989-1990 syntyneitä 20-vuotiaiksi asti ja katsoimme miten yksi, kaksi tai kolmevuotiaina päivähoitoon osallistuneet lapset kouluttautuivat myöhemmin verrattuna myöhemmin päiväkotiin tulleisiin tai lapsiin, jotka eivät olleet lainkaan päivähoidossa.

Erola ei itse ollut esittelemässä tutkimusta hallitukselle, mutta Demokraatin tietojen mukaan Markus Jäntin Helsingin Sanomille antamat tiedot pitävät Timo Soinin osalta paikkansa.

Jos poliitinen kanta on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa vaihtoehtona on, että vaihdat kantaasi tai tyrmäät sen tiedon.

Erolan mukaan päivähoidossa olleet lapset pärjäsivät kotihoidossa olleita lapsia paremmin koulutuksessa. Taustalla on hänen mukaansa ainakin osittain varhaiskasvatuksen myönteinen vaikutus, josta on kansainvälisesti iso konsensus.

– Ymmärrettävistä syistä aiheesta on politiikassa ristivetoa. Kyllähän tämä oli ennakoitavissa, että jos poliitinen kanta on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa vaihtoehtona on, että vaihdat kantaasi tai tyrmäät sen tiedon.

Erola mukaan Suomessa pitäisi uskaltaa tehdä yhteiskuntapoliittisia päätöksiä tutkimustiedon perusteella.

– Riippumatta minkälaista evidenssiä, minkä verran ja mihin suuntaan on tarjolla, se kuitataan helposti niin, että dosentit siellä höpisee.

– Vaikea sanoa onko tutkimusvastaisuus viime aikoina lisääntynyt, mutta nämä keskustelut pääsevät nykyisin nopeammin julkisuuteen ja se korostaa ongelmaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE