Politiikka

Tätä ei kerrottu Koiviston 1988 vaalikampanjasta – ja mihin kaikkeen se sitten johti

Kalevi Keski-Korhonen
Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto osasi pelikentällä yllättää.
Kalevi Keski-Korhonen
Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto osasi pelikentällä yllättää.
Kalevi Keski-Korhonen
Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto osasi pelikentällä yllättää.

Mauno Koiviston toinen valtakausi (1988–1994) käynnistyi presidentinvaalikampanjalla. Jotkut saattoivat pitää massiivista ja modernia kampanjointia tarpeettomana, olihan Koivisto ylivoimainen kansansuosikki edelleen. Ennenkaikkea SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa halusi, että kampanja käydään ja kunnolla, olisihan se osoitus presidentti-instituution kansainvaltaistumisesta, ja ettei mitään epädemokraattista kaikkien puolueiden ehdokasta voisi enää koskaan tulla, kuten vanhan ja sairaan presidentin Urho Kekkosen taakse 1978 vaaleihin väkisin kyhättiin. SDP oli tuolloin etunenässä, mitä monet häpeävät vieläkin.

Mauno Koiviston valinta toiselle kaudelle oli yhtä kansanvallan juhlaa sekin. Jos oli ensimmäinen kampanja kuusi vuotta aiemmin ollut väenpaljouden juhlaa, oli se sitä nytkin. Vaalijuhlapaikat natisivat liitoksissaan, eivätkä likikään kaikki mahtuneet juhlataloihin edes sisälle. Ulosjääneille oli järjestetty äänentoistolaitteita, jotta kuulisivat edes rakkaan Manun puheen.

Vaali oli Suomen poliittisen historian ensimmäisen ja viimeisen kerran kaksivaiheinen kansanvaali. Äänestäjällä oli kaksi lippua, joista toisella äänestettiin presidenttiehdokasta suoraan. Toisella lipulla äänestettiin valitsijamiestä vanhaan tapaan. Heitä valittiin 301.Koivisto jäi täpärästi rannalle, eikä saanut yli 50 prosenttia äänistä, reippaat 48 prosenttia kylläkin.

Tarvittiin siis valitsijamiehiä, mutta se on jo toinen juttu. Koiviston suosio oli ylivoimainen ja hän jatkoi kansansa johtamista vielä kuusi vuotta.

Illan päälaulajaa ei löydetty

Vuonna 1988 olin sosialidemokraattisen viikkolehti Valppaan päätoimittaja Kuopiossa, tasan kolmikymppisenä.

Ei ollut mikään uutinen, että juhlapaikaksi valittu Kuopion tuliterä Musiikkikeskus oli ääriään myöten täynnä Manu-faneja. Olisi Kuopiossa suurempiakin paikkoja ollut, mutta ilmeisesti savolaiset halusivat hieman turhamaisesti esitellä hienoa Musiikkikeskustaan.

Oli miten oli, itse hiippailin kameroineni esiintymislavan niin sanotulle backstagelle saadakseni hieman epätavallisia kuvakulmia esiintyjistä. Niitä sainkin. Ja muutakin.

Yhtäkkiä järjestäjät juoksentelivat ympäriinsä hätääntyneinä – illan päälaulajaa ei löydetty. Viime hetkellä hänet kuitenkin kiikutettiin lavalle, asetettiin toinen käsi tukevasti mikrofoninvarteen kiinni ja toiseen käteen tupakka käryämään. Esirippu vedettiin auki ja laulaja aloitti settinsä.

Esiintyminen oli täysin virheetön. Setin jälkeen esirippu laskeutui, ja laulaja talutettiin pois lavalta.
Kukaan ei huomannut mitään, tuskin Koivistotkaan. Enkä minäkään muistanut edes kuvata, olin niin äimän käkenä.

Voin tämän jutun kertoa, koska rikos lienee vanhentunut, ja laulajasankarikin virittelee äänihuuliaan taivaallisessa orkesterissa.
uuu

Manu-shown päätyttyä ohjelmassa oli vielä yleisöltä suljettu tilaisuus, jossa valitsijamiehet tapasivat ehdokastaan. Livahdin sisään, vaikka ei kai se olisi ollut sallittua.

Siihen aikaan TUL:n lentopalloseura Varkauden Tarmo oli Suomen ehdotonta lentopallon eliittiä. Valitsijamiesehdokkaiden joukossa oli Tarmon huippupelaaja, palomies Petteri Häyrinen. Hän muuten oli tuoreiden kunnallisvaalien ehdokaslistalla SDP:n joukoissa, nyttemmin viisikymppisenä palomiehenä. Häyrinen pääsi varapaikalle.

Tuli Petterin vuoro tervehtiä ja kätellä Manua. Siinä pitkänhuiskeat lentopallomiehet, kuusikymppinen tasavallan presidentti ja kaksikymppinen palomies, paiskasivat kättä. Kuulin Petterin sanovan presidentille, että olisipa mukavaa, jos presidentin seura Sikariporras voisi ottaa ottelun joskus Varkauden Tarmoa vastaan. Kirjasin toiveen ylös Valppaan vaalireportaasiini.

Muutaman viikon päästä soi puhelin

Aikaa kului, eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Niinpä otin ohjat käteeni ja postitin presidentin kansliaan lehden saatekirjeen kera.

Muutaman viikon kuluttua työpöydälläni soi puhelin. Langanpäässä oli Sikariportaan edustaja, joka kysyi Petteri Häyrisen puhelinnumeroa. Minulla oli se, mutta se oli salainen.

Annoin sen, mutta yhdellä ehdolla. Saan tehdä jutun ottelusta. Juttulupa heltisi.
Osoittautui, että Petteri oli päättänyt käydä ottelun yksin Sikariportaan täysilukuista joukkuetta vastaan. Äimistelin.

– Vanhoja herroja täytyy suojella, Petteri naurahti.

Myöhemmin paljastui, että hän oli täysin oikeassa. Huippupelaaja yksinkin riitti Sikariportaalle. Manukaan ei pelannut. Häneltä oli juuri leikattu luomi. Niinpä hän tuomaroi ammattilaisen ottein lentopallotuomarin huikean korkeasta tuolista jäätävän tasapuolisesti.

Kukaan ei valittanut tuomioista.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat