Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tätä ei ole nähty sitten 1980-luvun, mökkikuume valtasi Suomen – kolme vaatimusta mökiltä nousee ylitse muiden

Kesämökkien ja tonttien kysyntä on kasvanut voimakkaasti monilla paikkakunnilla Suomessa maaliskuun aikana.

Demokraatti

Demokraatti

– Kesämökkeilyn ja kotimaanmatkailun suosio tullee kasvamaan merkittävästi, Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen arvioi tiedotteessa.

Sp-Koti on Säästöpankkiryhmään kuuluva kiinteistönvälitysketju.

Rantasen mukaan kyse ei ole normaalista kausittaisesta ja jokakeväisestä kesämökkien kysynnän lisääntymisestä. Halutuimmilla paikkakunnilla kysyntä ylittää tarjonnan selkeästi tällä hetkellä.

– Uskon koronavirusepidemialla olevan merkitystä kesämökkien ja tonttien kysynnän paikoin hurjaankin kasvuun.

Kesämökkirakentamisen suosio oli huipussaan 1980-luvulla. Rantasen mukaan aika näyttää, kasvaako mökkikanta tuota nopeammin koronan seurauksena.

– En pitäisi sitä mahdottomana. Korona muuttaa matkustuskulttuuriamme. Vapaan reissaamisen aika on ainakin joksikin aikaa ohi, ja ulkomaanmatkailusta tulee muun muassa lentoyhtiöiden konkurssien myötä selvästi aiempaa kalliimpaa.

Hän uskoo, että kesämökkeily ja kotimaanmatkailu nostaa suosiota erityisesti keski-ikäisten ja vanhempien keskuudessa.

– Mökkikuume näyttää nyt tosin iskeneen myös lapsiperheisiin eri puolilla Suomea.

Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria.

Sp-Kodin välittäjäkyselyn mukaan halutuimpia ovat 50 000–100 000 euron kesämökit. Ketju kysyi myös, mitä ostajat haluavat mökiltä.

– Tie perille, oma ranta ja sähkö ovat kolme tärkeintä valintakriteeriä, ja selvästi esimerkiksi juoksevaa vettä, sisävessaa ja talviasuttavaa kuntoa houkuttelevampia ominaisuuksia. Yhä edelleenkään suomalaiset eivät siis näytä kaipaavan luksusta kesämökiltään tai vapaa-ajan asunnoltaan.

Myös kesämökkitontit käyvät nyt kyselyn mukaan hyvin kaupaksi.

– Moni kaupunki on jo höllentänyt rakentamismääräyksiä, ja esimerkiksi vapaa-ajan asuntojen muuttaminen ympärivuotiseen asuinkäyttöön tulee jatkossa onnistumaan varmasti aiempaa helpommin, Rantanen toteaa.

Liikkeellä on selvästi aiempaa enemmän myös ihmisiä, jotka ovat päättäneet toteuttaa unelmansa mökistä tai kakkosasunnosta rakentamalla tai rakennuttamalla sellaisen.

Kesämökkimarkkinoilla paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria. Rantanen kertoo, että esimerkiksi Kainuusta saa laadukkaita mökkejä 100 000 eurolla, kun taas Pirkanmaalta tai Etelä-Suomen halutuilta rannikkoalueilta ei saa edes rantatonttia sillä hinnalla.

– Halutuimmilla paikkakunnilla tarjontaa ei ole tällä hetkellä lähimainkaan riittävästi. Siksi nyt jos koskaan kannattaa harkita tyhjillään tai vain vähällä käytöllä olevan mökin myyntiin laittamista. Myös vuokramökkien kysyntä on lisääntynyt merkittävästi. Vielä ei ole liian myöhäistä laittaa omaa mökkiä myös vuokralle tulevaksi kesäksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE