Vaikka viime päivien Nato-keskustelun aikana tätä ei aina huomannut. Toiveet tai pelot löivät yli niin monella.

”Kun Nato tulee, meidän ei enää tarvitse tehdä sitä tai tätä kauheaa.”
”Kun Nato tulee, joudumme tekemään sitä ja tätä kauheaa.”

Nämä tuntuivat olevan keskustelun toiveikkaat ja pessimistiset ääripäät. Jäsenenä meiltä katoaisivat kaikki maanpuolustuksen ja maabrändin murheet ja kesästäkin tulisi aurinkoisen lämmin. Tai vastaavasti olisimme tulevien ydinohjusten tikkatauluina, jatkuvan ydintalven uhan alla.

Nato-jäsenyys ei ole elämöinnin ja torillejuoksun aihe. Se on vakuutus ja investointi, jonka päätimme tehdä, koska nyt oli siihen vähiten huono aika.

Osaisimme kyllä puolustautua, ja tällä nykyisellä maanpuolustustahdolla pystyisimme siihen, mutta pelkin omin voimin se tulisi pienelle maalle kalliiksi.

Mutta kuten kaikissa palo- ja tapaturmavakuutuksissa, Nato-jäsenyydessäkin on omavastuuosuutensa, se pienellä painettu präntti.

Suomi joutuu vastedeskin hoitamaan itse oman maanpuolustuksensa perusasiat. Kriisitilanteessa sinne pesukoneryöväreitä tai kyberhyökkääjiä torjumaan joutuisivat samat kansalaiset, asevelvolliset, reserviläiset ja viranomaiset kuin ennenkin. Nuoret naiset, nuoret miehet, muunsukupuoliset, meidän jälkeläisemme ja rakkaamme.

Samalla tämä oma- tai yhteisvastuu tekee maan puolustamisesta demokraattisempaa kuin monessa muussa maassa. Nato-Suomessakaan edes NHL-kiekkoilijat ja muut miljonäärimiehet eivät pääse maanpuolustusvelvollisuudestaan irti rahalla. Jokainen voi tehdä henkilökohtaisen ratkaisunsa siitä, mitä tämän maan puolesta haluaa tehdä.

Vai haluaako tehdä mitään: kieltäytyminenkin on perusteltu valinta ja kannanotto, josta voi päätellä ihmisen velvollisuudentunnon ja yhteiskunnan vapauden asteita.

Ei Suomen malli missään nimessä täydellisen auvoisa ole: esimerkiksi Norjassa sukupuolten tasa-arvo toteutuu asepalveluksessa meitä paremmin.

Mutta nykyinenkin kansanvaltaisuuden aste johtaa meillä hienoon moraaliseen varmistukseen. Kansalaisista koostuvia asevoimia ei voi Nato-Suomessakaan käskeä tekemään sellaista, mikä ei arvoihimme istu.

Me emme jätä kavereitamme pulaan, tai lakkaa huolehtimasta lähimmäisistämme, koska ne ovat niitä arvoja, joita olemme Suomessa halunneet vaalia.

Koska maanpuolustus nojaa yhteisvastuuseen, meidän on vastedeskin itse varmistettava, että kaikki suomalaiset kokevat kotimaansa puolustamisen arvoiseksi.

Eriarvoistumisen pysäyttäminen, lasten tulevaisuuden, toiveikkaan nuoruuden ja arvokkaan vanhuuden turvaaminen, tasa-arvo, oikeus olla oma itsensä syntyperästä, ihonväristä tai suuntautumisista huolimatta – nämä ovat meille tärkeimpiä maan puolustamisen elementtejä.

Jos nämä eivät ole kunnossa, on ihan sama kuinka monta ohjusta meillä lojuisi sotaväen varastoissa.

Ilman omaa, kansalaisten keskinäistä solidaarisuutta Suomi ei selviäisi mistään tulevasta kriisistä edes minkään universumin vahvimman sotilasmahdin liittolaisena.

Tätäkään, paremman Suomen luomista, ei voi ulkoistaa kenellekään.

Oikeudenmukainen, kaikille asukkailleen reilu ja riittävät turvatakuut hankkinut maa sen sijaan pärjää, ja todennäköisimmin myös pysyy rauhassa.