Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tätä mahdollisuutta tulee käyttää” – perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut säilöön jopa 18 kuukaudeksi, jos hänen voidaan olettaa katoavan

Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi tähyävä kansanedustaja Leena Meri sanoo, että osa hallituksen laatimasta maahanmuuton toimenpideohjelmasta on toteuttamatta.

Esimerkkinä toteuttamattomista asioista ovat hänen mukaansa perheenyhdistämisen täysimittainen kiristäminen sekä maahanmuuttajien kotoutusrahaa koskeva esitys.

“Uutena ongelmana ovat myös kielteisen turvapaikka- ja käännytyspäätöksen saaneet ihmiset, jotka eivät poistu maasta. On yleisen lainkuuliaisuuden, talouden ja sisäisen turvallisuuden kannalta kestämätöntä, että tuomioistuinten lainvoimaisia päätöksiä ei oikeusvaltiossa noudateta.”

Meri sanoo, että Euroopan komissio on linjannut, että henkilö voidaan ottaa säilöön jopa 18 kuukaudeksi, jos hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja hänen voidaan olettaa katoavan.

“Tätä mahdollisuutta tulee käyttää maastapoistamisen turvaamiseksi.”

Meren huoli on osa hänen puheenjohtakampanjansa teesejä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE