Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tätä mieltä on valtaosa: Ei samoja naamoja päättäjiksi joka paikkaan

Valtaosa suomalaisista rajaisi ehdokkaaksi asettumista maakuntavaaleissa, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) kysely.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kolme neljästä vastaajasta katsoo, ettei samojen ihmisten pidä olla päättämässä eduskunnassa, maakunnassa ja kunnassa.

Rajaamisinnokkuus kasvoi iän myötä. Alle 30-vuotiaista ehdokkaaksi asettumista rajaisi alle 70 prosenttia, kun taas yli 60-vuotiaista sitä rajaisi reilu 80 prosenttia.

Reilu kolmannes vastaajista taas ajattelee, että ehdokkuuden rajaaminen olisi epädemokraattista.

Puolet kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että maakuntavaltuustoilla ei tule olemaan todellista päätösvaltaa. Myöskin puolet uskoo, että maakuntavaltuustot ajavat lähinnä suurten kaupunkien etuja. Kolmannes vastaajista arvioi, että maakuntavaltuusto tulee olemaan toimiva väylä vaikuttaa.

Internetkyselyn toteutti Kantar TNS. Siihen vastasi lähes 6 200 ihmistä toukokuussa. Tulosten virhemarginaali on noin yksi prosenttiyksikkö suuntaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE