Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tätäkö on Metsähallituksen “huolenpito” työkavereista? –”Jätetään talveksi yhteiskunnan tukien varaan”

SAK:lainen Puuliitto kysyy, tekeekö Metsähallitus itsestään kustannusautomaatin. Se vastaa itse “kyllä”, mikäli yritys aikoo lomauttaa metsureita satamäärin. Lisäksi metsuritöitä on ulkoistettua ja pistetty koko konsernihallinto säästökuurille.

Metsähallitus käynnisti lokakuun lopulla yt-neuvottelut. Tavoitteena on lomauttaa 276 metsuria kannattavuuden ja kilpailukyvyn nimissä. Puuliiton hallitus huomauttaa, että koko metsurikunta lomautettiin jo alkuvuodesta tammi-maaliskuun ajaksi.

Liitto muistuttaa, että tuloksellisuus on vain yksi Metsähallituksen arvoista. Muut ovat merkityksellisyys ja huolenpito asiakkaista, kumppaneista ja työkavereista.

– Nyt Metsähallitus on jättämässä omat työkaverinsa talveksi yhteiskunnan tukien varaan. Tämä siitä huolimatta, että yrityksen taloudellinen tilanne näyttää ennakkotietojen mukaan olevan vakaa ja tulostavoite on täyttymässä.

Henkilökulut ovat jo laskeneet, koska metsureita on entistä vähemmän.

Puuliiton hallitus pitää asetelmaa entistä kummallisempana, kun metsurit työllistävä Metsähallituksen Metsätalous Oy nauttii parhaillaan kasvavasta kysynnästä. Lisäksi henkilökulut ovat jo laskeneet, koska metsureita on entistä vähemmän. Määrä vain pienenee esimerkiksi eläköitymisen takia.

Metsähallituksen mukaan yt-neuvotteluissa pohditaan kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja säästöjen löytymiseen. Puuliiton hallitus toivoo, että löytyy vaihtoehto, joka ei rasita henkilöstöä.

Lisää aiheesta

– Vuonna 2016 voimaan astuneen Metsähallituslain mukaan työllisyyden edistäminen sisältyy edelleen yrityksen yhteiskunnallisiin velvoitteisiin. Nyt on aika nähdä sen toteutuvan käytännössä.

Jos näin ei käy, Puuliiton mielestä huolet Metsähallituksen toiminnan painottumisesta vain taloudellisiin arvoihin ovat silloin käyneet toteen.

Puuliitto on mekaanisen metsäteollisuuden, puusepänteollisuuden, bioteollisuuden, metsä- ja metsäkonealan, venealan ja maatalousalojen työntekijöiden etujärjestö. Liittoon kuuluu noin 33 000 jäsentä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE