Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tavallinen talonpoika, suomenruotsalainen sukutausta sekä oikeusvaltion vartija – tuoreet ministerit raottavat tavoitteitaan

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti perjantaina hallitukseen kolme uutta ministeriä. Ensimmäisessä lehdistötilaisuudessa ministerien linjaukset olivat vielä varovaisia.

Maa- ja metsätalousministeriksi nimitetty  Jari Leppä (kesk.) kertoo olevansa tavallinen suomalainen talonpoika.

Leppä toteaa Suomella olevan isot toiveet ja tavoitteet olla tulevaisuudessa biotalouden sekä luonnonvaratalouden surmaa.

–  Olen erityisen motivoitunut tämän eteenpäin viemiseen.

Hän pohtii elintarvikemarkkinoiden olevan epätasapainossa ja sanoo kyseisten markkinoiden tarvitsevan toimenpiteitä.

Mainos

Lihaveroa hän puolestaan ei aio edistää.

– Suomalainen tuotanto on kaikella tapaa vertailukelpoista maailman luokan tuotantoa.

Lisää aiheesta

Leppä nostaa vielä esiin, että budjettiriihessä maaseudun yritystuille voidaan tehdä joitain uusia kohdentamisia, mutta hän ei ota toistaiseksi kantaa miten tämä tapahtuisi.

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (ps.) puolestaan korostaa, kuinka hän on alunperin ruotsinkielisestä suvusta.
Suku vaihtoi hänen mukaansa nimensä vuonna 1906 Terhoksi.

Meidän tulee olla ylpeitä kulttuurisaavutuksistamme, viedä niitä eteenpäin ja katsoa tulevaisuuteen.

– Kasvoin kaksikielisellä Kirkkonummella. Toivon kuitenkin kielivapauden toteutuvan ajan oloon.

Terho kertoo haluavansa edistää kulttuurialan yrittäjien toimintamahdollisuuksia Suomessa. Hän laskee myös poliittisten nuorisojärjestöjen epätasaisien tukimekanismien korjaamisen kuuluvan omiin tehtäviinsä.

– Meidän tulee olla ylpeitä kulttuurisaavutuksistamme, viedä niitä eteenpäin ja katsoa tulevaisuuteen. Luovuus on menestyksemme edellytys myös jatkossa, Terho kiteyttää.

Oikeusministeriksi noussut Antti Häkkänen (kok.) pitää itseään toimivan oikeusvaltion vartijana.

– Oikeusvaltion, tuomioistuinlaitoksen ja muiden tärkeiden oikeusturvaa palvelevien instituutioiden kehittäminen on iso kunnia, hän sanoo.

Häkkäsen mukaan hallitusohjelmassa on asioita, joita hän pyrkii kiirehtimään ja joihin hän haluaa tuoda omaa sävyä.

– Uusia hankkeita aloitetaan tarvittaessa. Oikeushallinnon prosesseja on tehostettava, kansalaisten perusoikeuksia ja oikeusturvaa turvattava.

Hän kertoo paneutuvansa heti ensi viikolla saamelaisten oikeuksiin ja palaveeraavansa asiasta perusteellisesti virkamiesten kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE

Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

Kustannus Oy Demokraatti ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (39) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen

Kustannus Oy Demokraatti ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa tai sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella.

Tiedot toiminnastasi tässä palvelussa, kuten vuorovaikutuksestasi mainosten tai sisällön kanssa, voivat olla erittäin hyödyllisiä tuotteiden ja palveluiden parantamiseksi ja uusien tuotteiden ja palveluiden rakentamiseksi käyttäjien vuorovaikutuksen, yleisön tyypin jne. perusteella. Tämä erityinen tarkoitus ei sisällä käyttäjäprofiilien ja tunnisteiden kehittämistä tai parantamista.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja