Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Täysi rähinä päällä – Grahn-Laasosen mitta tuli täyteen: “Nyt on kyllä melkoista”

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Kokoomuksen rivit rakoilevat pahasti suhtautumisessa sote- ja maakuntauudistukseen. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori suoltaa julkisuuteen kommenttia ja kirjoitusta, jonka mukaan maakuntamalli kaatuu. Eduskuntaryhmässäkin on kapinahenkeä.

Kansanedustaja Elina Lepomäki aikoo äänestää sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Myös esimerkiksi kokoomusedustajat Susanna Koski ja Harry Harkimo ovat esittäneet kovaa sote-kritiikkiä.

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Marko Junkkari kirjoitti tänään keskustalähdettä siteeraten kolumnissaan, että ”kokoomus on sekaisin kuin joukko käytettyjä samppanjavispilöitä” eikä Orpo saa omiaan kuriin.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on tarttunut Twitterissä Junkkarin kirjoitukseen ja asettuu puolustamaan puolueensa puheenjohtajaa.

Grahn-Laasosen mukaan kokoomus on “yhtenäisempi kuin aikoihin”.

– Nyt on kyllä melkoista liioittelua ja kärjistystä. johdolla puolue on yhtenäisempi kuin aikoihin ja kestää myös erilaiset mielipiteet. Ei ole uutta: meillä saa keskustella, Grahn-Laasonen tviittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE