Ulkomaat

”Täysin Venäjän kontrolloima” – Trump höykytti Saksaa kameroiden edessä

LEHTIKUVA / AFP PHOTO
LEHTIKUVA / AFP PHOTO
LEHTIKUVA / AFP PHOTO

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jatkoi Saksan tiukkaa arvostelua kameroiden edessä Brysselissä juuri ennen Naton huippukokousta.

Trumpin mukaan Saksa on täysin riippuvainen venäläisestä energiasta, mikä on huono asia Natolle, eikä sitä voi hyväksyä.

– Saksa on täysin Venäjän kontrolloima. He saavat 60–70 prosenttia energiastaan Venäjältä.

Hänen mukaansa ”on surullista”, että Saksa tekee ison kaasusopimuksen Venäjän kanssa, kun samaan aikaan Yhdysvaltojen pitäisi antaa turvaa eurooppalaisille.

Aamiaispöydässä kamerat tallensivat tapaamisen alun.

Trump tapasi Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ennen varsinaista kokousta. Aamiaispöydässä kamerat tallensivat alun, jonka Trump käytti Saksan tylyttämiseen. Trump myös tviittasi videopätkän myöhemmin.

Yhdysvallat on ollut aiemminkin kriittinen venäläisen Gazpromin pääosin omistamalle Nord Stream -kaasuputkihankkeelle. Putki kuljettaa maakaasua Venäjältä EU:n alueelle, ja nyt putkistoa halutaan laajentaa.

– On surullista, että Saksa tekee ison kaasusopimuksen Venäjän kanssa, kun meidän on tarkoitus antaa turvaa ja Saksa menee ja antaa Venäjälle miljardeja ja miljardeja vuodessa, Trump sanoi.

– Me suojelemme Saksaa, Ranskaa, kaikkia näitä maita, ja monet näistä maista tekevät putkisopimuksen Venäjän kanssa.

Hän myös huomautti, että Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder on ajamassa kaasuputkihanketta.

Vastuun jakaminen sotilasliiton sisällä on iso ja vaikea aihe tänään Naton huippukokouksessa. Viimeiseen asti, myös aamulla ennen kokousta, Trump toisti, ettei tilanne ole reilu amerikkalaisille veronmaksajille.

– Tämä on jatkunut vuosikymmeniä, ja useat presidentit ovat nostaneet tämän esiin, mutta he eivät tehneet asialle mitään.

Naton pääsihteeri Stoltenberg yritti valaa uskoa huippukokouksen onnistumiseen vielä ennen kokousta tavatessaan toimittajia. Poikkeuksellisen vaikeista asetelmista käytävä kokous järjestetään tänään ja huomenna Brysselissä.

Presidentti Trumpin tavannut Stoltenberg sanoo amerikkalaispresidentin puhuvan suoraan puolustusmenoista. Käytännössä kaikki ovat hänen mukaansa samaa mieltä siitä, että puolustusmenoja pitää kasvattaa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat