Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Toimituksen kommentit

Täysistunnossa pelattiin historiasta tuttu kortti – hallituksen isot voittivat pienempänsä opposition tuella

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Toimituksen kommentit

Simo Alastalo

Demokraatin politiikan toimittaja.

Eduskunnan täysistunto 4. heinäkuuta 2022.

Hallintovaliokunnan rajavartiolakimietinnön ensimmäinen käsittely oli maanantaina eduskunnassa poikkeuksellinen: Kremlin-kortilla läiskittiin joka suuntaan.

Simo Alastalo

Demokraatti

Valiokunnan perjantainen mietintö oli runnottu vaikeuksien jälkeen yksimieliseksi. Viikonlopun aikana rajasopu alkoi uudelleen elää, kun tietoon tulleet EU-tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot herättivät osassa hallituspuolueista halua tarkastella ratkaisua uudelleen.

Tuomioistuimet ottivat kielteisen kannan Puolan ja Liettuan toimintaan Valko-Venäjän vastaisten rajojensa hybridikriisissä, jossa EU:n rajalle pakattuja turvapaikanhakijoita paikoin estettiin hakemasta turvapaikkaa.

Vihreitä, vasemmistoliittoa ja RKP:ta huoletti erityisesti rajavartiolain pykälä 16. ja etenkin sen kolmas, valiokunnassa esitykseen lisätty momentti. Turvapaikanhaku voitaisiin välineellistetyn maahantulon uhatessa keskittää momentin perusteella yhdelle raja-asemalle, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentälle. Suomi siis saattaisi uuden rajavartiolain perusteella sulkea itärajansa väliaikaisesti kokonaan.

Ensimmäinen äänestys rajalain palauttamisesta perustuslakivaliokuntaan tehtiin jo puhemiesneuvostossa, ennen täysistuntoa. Esitys kaatui äänin 11-3.

Seuraavan yrityksen teki täysistunnossa kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas.). Esitystä kannatti RKP:n Eva Biaudet. Esitys hävisi äänin 103-16. Tyhjää äänesti 11 ja poissa oli 69 kansanedustajaa. Osa poissaolijoista lähti taktisesti “mökille” muutama minuutti ennen äänestystä.

Voittaneen kannan mukaan rajavartiolaki etenee normaalisti ilman ylimääräistä perustuslaillista arviointikierrosta. Eduskunta todennäköisesti hyväksyy lain tulevana torstaina.

103:n kansanedustajan joukko on koostumukseltaan poikkeuksellinen. Hallituspuolue SDP:n ja keskustan kansanedustajien lisäksi porukassa on mukana runsain mitoin perussuomalaisia, kokoomuslaisia ja kristillisdemokraatteja.

SDP ja keskusta voittivat siis omat hallituskumppaninsa (vihreät, vasemmistoliiton ja RKP:n) opposition tuella.

69:n poissaolevan edustajan joukossa olivat vihreiden puheenjohtaja, ilmasto- ja ympäristöministeri Maria Ohisalo sekä vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson. Tyhjää äänestäneiden 11 edustajan joukossa oli muun muassa RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

Vaikka kyse oli prosessiäänestyksestä eikä lakiesitystä hylätty tai hyväksytty, panokset olivat melkoiset. Ylimääräinen kierros perustuslakivaliokunnassa olisi mahdollisesti viivästyttänyt rajalakia syksyyn. Perussuomalaiset olisi sen nojalla kieltäytynyt niin ikään torstaille kaavaillun valmiuslain uudistuksen tukemisesta. Valmiuslaki olisi käytännössä kaatunut, koska se edellyttää läpi mennäkseen 5/6 enemmistöä. Molempia lakeja pidetään kansallisen turvallisuuden kannalta olennaisina ja kiireellisinä nykyisessä maailmanajassa.

“Edustaja Honkasalo toimii kuten Kreml ja Putin”

Maanantaina täysistunnossa oli historian tuntua myös muista syistä. Suomen poliittisen historian ehkä pelatuin kortti kaivettiin esiin rintamalinjojen molemmilla puolilla. Kyse on tietysti 1900-luvulta tutusta Kreml-kortista, jolla poliittisia vastustajia on Suomessa ojennettu yli puoluerajojen. Kortin käytössä on kuitenkin tapahtunut 180 asteen käännös.

Pelin avasi RKP:n Eva Biaudet, joka puolusti rajalain palauttamista perustuslakivaliokuntaan näin:

– Ei anneta Kremlille sitä vahingonilon hetkeä, että Venäjä olisi saanut Suomen peloteltua luopumaan perustuslakinsa periaatteista. Annetaan edelleen se viesti, että Suomi haluaa olla niiden maiden joukossa, joissa perus- ja ihmisoikeudet halutaan aidosti ja käytännössä turvata. Tähän sisältyy, että turvapaikkahakemukset käsitellään, aina, Biaudet totesi.

Perussuomalaisten puolelta kuultiin useita syytöksiä epäisänmaallisuudesta. Sanna Antikainen yhdisti saman Kremlin-kortin palautusaloitteen tehneeseen Veronika Honkasaloon.

– Edustaja Honkasalo toimii kuten Kreml ja Putin ja koittaa häivyttää Venäjän hyökkäyssodan ja sen kauheudet pois täältäkin, Antikainen sanoi paikoin hämäräksi jääneessä puheenvuorossaan.

Honkasalo itse kutsui lakiesitystä sisäisesti ristiriitaiseksi ja muistutti, että hallintovaliokunta lisäsi (16. pykälän 3 momentissa) hallituksen esitykseen uutta sääntelyä, jolla turvapaikanhaku olisi mahdollista keskittää yhdelle raja-asemalle.

Hän vetosi Geneven pakolaissopimuksessa mainittuun palautuskieltoon: sen mukaan turvapaikanhakijaa ei voida karkottaa tai estää pääsemästä maahan, mikäli häntä uhkaa koti- tai palautusmaassaan kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

– Kyse on historiallisen merkittävästä asiasta. Siitä minkälainen valtio olemme ja minkälaiset arvot meitä ohjaavat, Honkasalo totesi.

Aivan yksinkertaisesta asiasta ei ole kyse, vaikka hybridiuhkiin on syytä varautua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE