Teatteri & Tanssi

Teatteriarvio: Anna Krogeruksen näytelmän moniongelmainen henkilökatras selviytyy toivon tälle puolen

Mitro Härkönen
Mitro Härkönen
Mitro Härkönen

Masennusta, paniikkihäiriötä, bulimiaa, burnoutia, alkoholismia, koulukiusaamista, bipolaarista mieliala-aallokkoa, dementiaa. Yksinäisyyttä ja syrjäytymistä/syrjäyttämistä  isolla kauhalla annosteltuna. Päälle vähän köyhyyttä ja työttömyyttä.

Anna Krogeruksen uuden näytelmän lähtökohdat eivät tosiaankaan ole kovin hilpeät. Eikä aurinko Ryhmäteatterin esityksen ensimmäisen puoliskon aikana paljon pilkahtele roolihenkilöiden elämään. Lavastuksenkin yleissävyjä ovat harmaa ja kalsea neonhehku.

Kaikesta tummanharmaudestaan, surumielestään ja ahdistuksestaan huolimatta ”9 hyvää syytä elää”  on Kaisa-Liisa Logrenin ohjaamana valoisa esitys. Voimaannuttavakin, niin jumalattoman kulunut kuin tuo power playna viime vuodet pyöritetty käsite onkin. 9 syytä elää on läpikäyvässä syrjäytymisteemassaan paikoin jopa komedia, joka herättää lämpimiä ajatuksia. Ja toivon.

On se myös varsin todenmakuista realismia, sitä arjen draamaa, jota me tavallisen kansan joukoissa liikkuvat näemme ympärillämme päivittäin.

Elämänhalu hukassa

Näytelmän päähenkilö on nuori, koko aikuisikänsä mielenterveysongelmista kärsinyt Klara, jolle Krogerus on vähän alleviivaavasti antanut sukunimeksi Harmaa. Klara asuu ankeassa, kalustamattomassa lähiöyksiössä ja pelkää kohdata ulkomaailmaa. Hän uskaltautuu juttelemaan oikeastaan vain lavuaarissa elävän kämppiksensä eli ”Hämppiksen” eli tarkemmin ottaen seinälukin kanssa. Kolmen viikon välein häntä käy moikkaamassa ”psykpolilta” (psykiatrinen poliklinikka) mielenterveyshoitaja Janne, joka yrittää valaa Klaraan elämänhalua. Mutta valahtaa itse burnoutiin.

TEATTERI
Ryhmäteatteri
Anna Krogerus: 9 hyvää syytä elää

Ohjaus Kaisa-Liisa Logren – Lavastus- ja pukusuunnittelu: Paula Koivunen – Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen –
Valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä – Koreografi Kaisa Niemi – Rooleissa Santtu Karvonen, Juha Kukkonen, Ella Mettänen (vier.), Pihla Penttinen (vier.), Minna Suuronen ja Robin Svartström

Yksi Jannen Klaralle vinkkaama terapiamuoto on juuri tuo näytelmän otsikko: ”Kirjoita ylös yhdeksän hyvää syytä elää, niin lisää alkaa tulla sitten päivittäin kuin itsestään”, neuvoo Janne. Klara yrittää. Kirjaa vihkoon yhden: ”Nukkuminen.”

Klaralla on naapureina päällepäin arkisen oloista lähiöväkeä, mutta kun pintaa rapsuttaa, alkaa näkyä yhtä ja toista problemaattista. Harmittoman tuntuinen, koiraansa Urho Kalevaa ulkoiluttava viinamäen mies Osku on elämän isosti klommoille kolhima mies. Naapurin koulutyttö Lumi on roskiskatsokseen oksenteleva koulukiusattu, jonka äiti on pintansa kovettanut, kahdessa työssä puurtaava alipalkattu siirtotyöläinen Virosta. Postinkantaja Saku on reippaanoloinen pöytälaatikkorunoilija, jonka maaninen puhetulva kätkee taakseen depressiiviset puolet. Afrikkalainen maahanmuuttajanainen yrittää taistella vieraudentunnetta vastaan olemalla avoin ja sosiaalinen – vastakaiutta. Rollaatorilla kauppaan köpöttävä, mukavia hessutteleva vanhus on hänkin putoamassa dementian myötä ulos meidän todellisuudestamme.

Klaran lähipiirissääkään ei ole enempiä elämänhalua ruokkivia ihmisiä: sisko Ursula on työorientoitunut vauhtinainen, jonka elämältä putoaa pohja, kun hänet viskotaan dynaanmisesta firmastaan pihalle. Klaran äiti on yksinäisyyttään holhoamisvimmalla ja taajaan vaihtuvilla harrastuksilla – joogaa, käsitöitä, kirjoittamista jne. – peittelevä myöhäiskeski-ikäinen.

Näyttelijät välttävät paisutteluja

Tämä henkilögalleria on viittä vaille kliseinen, mutta kuuden näyttelijän kurinalaisesti ja sydämellä esittämänä paljon enemmän kuin valmiiksi pureskeltua stereotypiaa tai karikatyyrinäyttely. 9 hyvää syytä elää ei siis ole mikään hahmoshow, vaan on koko ajan lujasti kiinni todellisuudessa. Sen ihmiset ongelmineen ovat tunnistettavia ja kaikkien näytelmän henkilöiden puolelle on helppo asettua. Mutta se tapahtuu itsestään, ilman kirjailijan tai ohjaajan kosiskelevia painotuksia, ilman mitään säälikertomien keinotekoista korotusta.

Näyttelijät ovat samalla aaltopituudella. Ella Mettänen tekee Klaran roolin rauhallisesti. Mielen sairaus kuvautuu ilman hysteerisiä purkauksia tai totaalista tahdottomuutta. Klaran asteittainen olemuksen muutos ja elämänhalun paluu on kaunista katsottavaa.

Merkittävänä terapeuttisena tekijänä Klaran uudelleensyntymässä on hänen hoitoonsa jäävä Urkki-koira, jota Juha Kukkonen mainiosti esittää koko kropalla ja animaalisella asenteella, ilman koirapukua tai irtohäntää. Santtu Karvonen vetää väliaplodit irrottavan adhd-soolon postimies-Sakuna, joka ehtii pakata noin kuuteen minuuttin oman elämäntilanteensa, analysoida koko naapuruston ja vähän maailmantilannetta päälle. Hersyvä, aseistariisuva veto. Ja hyviä, turhia revittelyjä taidolla kaihtavia ovat myös Minna Suuronen, Pihla Penttinen ja Robin Svartström, joka pääsee heti viime kesänä Suomenlinnassa esitetyn  ”Käenpesän” perään  pelaamaan taas mielenterveysasioiden parissa – nyt sekä loppunpalavana omahoitajana että viinanpolttamana alkkiksena.

Krogeruksen näytelmä rullaa vähän ankeaksi jämähtävän alun jälkeen ihmeellisen kevyesti kohti kliimaksiaan. Kokoava ja uskoa valava lopetus alkaa kehittyä, kuinka ollakaan, hautajaisissa. Toisilleen tuntemattomat tai ainakin etäiset ihmiset alkavat kokea yhteisöllisyyttä yhden poisnukkuneen yksinäisen naapurinsa siunaustilaisuudessa, jonne alunperin ei ollut tulossa kuin ehkä suntio ja joku sosiaalivirkailija hoitamaan paperiasiat reilaan. Siirappisen rajamailla taas ollaan, mutta ei valahdeta ojan väärälle puolelle.

Kuopiolaislähtöinen Anna Krogerus (s. 1974) on 2000-luvun alusta lähtien ollut yksi merkittävimmistä uuden polven dramaatikoistamme ja eri maakuntien kaupunginteattereissa myös paljon esitetty. Helsinkiläiset ovat toistaiseksi jääneet hänen näyttämökielestään pitkälti paitsi lukuunottamatta Kansallisteatterissa ja Avoimissa Ovissa nähtyä muutamaa produktiota. Ryhmiksen 9 hyvää syytä elää on hyvä käyntikortti isompaankin näkyvyyteen Helsingin teatterielämässä. Ensi-iltayleisön vastaanotto oli ainakin lämmin, jopa hehkuisa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 49 Demokraatti
KEVYET TULOKSET - Perustulokokeilu päättyy vuoden lopussa
LIISA JAAKONSAARI- Konkarimeppi kertoo oppineensa ainakin yhden asian -
TARKKA JA LENNON - Kirja-arvioissa muistelmia
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat