Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Teatteriarvio: Lean harjoituksissa meno on kielipuolista kuin Baabelin torilla

Ruotsalainen tähtinäyttelijä Charlotte Raa (Sara Melleri, vasemmalla) "näyttää eteen", miten Kaarlo Bergbomin (Paavo Kinnunen) pitäisi intohimokohtaus vetää. Tilannetta tarkkailevat valelääkäri Friedrich Everth (Jarkko Lahti) ja Bergbomien palvelustyttä Elisabeth (Eeva Soivio)

Jo prologi, jossa esitellään paitsi näytelmän henkilöt myös heidän erikielisiä puheitaan lennosta tulkkaava Huberin käännösköje,  antaa vahvan vihjeen siitä, että SKS:n arkistoissa kirjallisissa pohjustustöissään paljon viihtyneen Juha Hurmeen uutuus Making of Lea ei ehkä kaikilta osiltaan perustu tiukkoihin faktoihin. Ei, vaikka näyttämöllä heiluvat taidetta tekemässä suomalaisen teatterin peruskivet Emelie ja Kaarlo Bergbom, kirjailijanalku Aleksis Stenvall, taiteiden monitoimimies Emil Nervander, ruotsalainen tähtinäyttelijä Charlotte Raa sekä taiteen portinvartijat August Ahlqvist ja Agathon Meurman.

Rolf Bamberg

Demokraatti

Näytelmän päähenkilökaartista mielikuvituksen tuotteeksi sopisi ehkä eniten epäillä Hydropaattisen yhdistyksen Helsinkiin kutsuma vesitohtori Friedrich Everthiä, mutta mitä vielä: tämä  saksalaisreetu oli ihan oikeasti perustamassa Helsingin Kaisaniemeen, nykyisen rautatieaseman ja Kansallisteatterin naapuriin Wilhelmsbadin kylpylähotellia, jossa kaupungin parempi väki kävi tämän valelääkärin itse kehittelemissä vesihoidoissa. Yhteys nykyiseen teatteritodellisuuteen on siinäkin, että suomalaisten kylpylälle antama lempinimi “Villensauna” on nyt tuplaveellä Kansallisteatterin kolmosnäyttämön nimenä.

TEATTERI
KOM-teatteri
Juha Hurme: Making of Lea
Ohjaus Juha Hurme – Musiikki Petra-Poutanen-Hurme – Lavastus Matti Rasi – Puvut Anne Kotola- Valot Tomi Suovankoski – Ääni Jani Rapo – Rooleissa Vilma Melasniemi, Paavo Kinnunen, Juho Milonoff, Sara Melleri, Eeva Soivio, Jarkko Lahti

Hurmeen teksti siis vilisee linkityksiä suomalaisen kirjallisuuden ja teatterin historian tositapahtumiin, mutta voi sanoa, että ne eivät tätä komediaa mitenkään jähmetä. Making of Lea on karnevalistis-anarkistinen tykitys, jossa puhutaan ainakin viittä kieltä. Onneksi käännöskoje toimii, enimmän aikaa!

Hyvässä rytmissä ylä- ja alatyylillä

Kuten nimikin jo sanoo, Making of Lea kertoo siitä, millaiset olivat  ensimmäisen suomenkielisen näytelmän, Aleksis Kiven kirjoittaman Lean vaiheet, kun sitä harjoitettiin ensi-iltakuntoon keväällä 1869. Hurmeen näytelmää voisi pitää 150-vuotistribuuttina kyseiselle merkittävälle tapahtumalle, ellei se parhaansa mukaan väistelisi kaikkea juhlapönötystä ja salonkikelpoisuutta. Jalustalle nostetttuja historian henkilöitä pudotetaan surutta maan pinnalle, raamatullisista aiheista rakentuneeseen Lea-näytelmään itseensä suhtaudutaan varsin epäkunnioittavasti tai ainakin kaikenlaista kanonisointia kartellen eikä suomenkielisen teatterintekemisen ensiaskeleissa muutenkaan nähdä mitää erityisen ylevää. Lean harjoitusprosessi näyttäytyy Hurmeen käsittelyssä toraisalta, päämäärättömästi sekoilevalta ja ammatttaidotottomalta. No, mistä sitä taitoa ammattiin olisi kertynyt, kun sen harjoittajia ei meillä juuri ollut. Niinpä näytelmän nimiosaankin piti palkata ummikkoruotsalainen näyttelijätär, koska Bergbomit eivät uskoneet Suomesta löytyvän yhtään naista, joka olisi rooliin kyennyt.

Tuo ruotsalaisdiiva on Hurmeen näytelmän varsinainen herkkuluomus. Sara Mellerin vastustamattomasti esittämä Charlotte Raa on etupäässä arvonsa tunteva diiva, mutta kun teatterinteko ei ota sujuakseen, hän paljastuu varsin primitiiviseksi pakkaukseksi. Näyttämövalojen sammuttua ja harjoituksen päätyttyä hän voi näyttää myös tunteellisia ja inhimillisiä piirteitään, kun hän esimerkiksi lirkuttelee nuoruudenihastukselleen Kaarlo Bergbomille. Mutta Kaarlohan ei vastaa lähentymiseen, hänen orientaationsa rakkausasioissa on toista lajia.

Homohuuleilussaan (josta myös Emil Nervander saa roiman osansa ja Kivi itse vähän vihjailuja) Hurmeen näytelmä on ehkä rahvaanomaisimmillaan. Aika rautalangasta väännettyä seksivitsiä tarjotaan myös arvon herrojen Ahlqvist ja Meurman harjoittamilla puistokävelyillä, joilla he joutuvat väärinkäsitettyinä hieman outoon valoon.

Herkullista antia sen sijaan on dialogin tarkka tyylikirjoilu. Ylätyylinen kohotettu kieli (mitä kieltä se sitten milloinkin sattuu olemaan) saa lisäpotkua tarkkaan tähdätyistä alatyylisyyksistä. Epäkorrektin sukupuolisanaston sijoittaminen Ahlqvistin, Meurmanin tai jopa Emelie Bergbomin puheeseen on hilpeää, mutta vain oikein ja tarkkaan annosteltuna. Nyt se osuu nappiin.

Hurmeen huoleton tyyli viskoa repliikkeihin kielellisiä anakronismeja on muutenkin paikallaan tässä tyylilajissa, joka käsittää komedian koko kirjon satiirista farssiin.

Traagisuudet naurun vankina

Kun liikkeellä ollaan tällaisella urku auki -vaihteella, Hurmeen teksti tragikoomiset sävyt tuppaavat jäämään remellyksen jalkoihin. Esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen unohtuminen  lukemattomana Kaarlo Bergbomin työpöydälle (teos julkaistiin neljänä vihkosena vuosi Lean ensi-illan jälkeen ja romaanimuodossa vasta vuosi Kiven kuoleman jälkeen 1873) ja tämän mahdollisesti kohtalokkaat seuraukset kirjailijan jo entuudestaan ailahtelevalle ruumiin- ja  mielenterveydelle, nostetaan esiin, mutta ne eivät tahdo saada ansaitsemaansa huomioarvoa tässä tyylilajissa.

Epilogissa taas luetaan ääneen Ahlqvistin ja kumppaneiden pudottelemia murskakritiikkejä Kiven suurtyöstä, mutta tässäkään kohtaa koskettavuus ei pääse puremaan, kun alla on Charlotte Raan Lean loppumonomologi,  jonka Sara Melleri vetäisee täysin aseistariisuvalla patetialla ja puolikielisyydellä.

Kiven hahmo, Stena,  itsessään on tässä näytelmässä mitä tragikoomisin, mutta yleisö näytti ensi-illassa reagoivan vain niihin poskettomimpiin repliikkeihin, joita Juho Milonoff pudotteli tutulla intonaatiollaan. Eikä Paavo Kinnusen hersyvästi esittämä Kaarlo Bergbomkaan ollut ihan niin yksiulotteinen pelle, kuin äkkiseltään saattoi nähdä. Selkeimmin show-mies olikin rokkikukon lailla näyttämön haltuun ottanut kylpylöitsijä Friedrich Everth, jonka esittäjäksi Hurmeen luottonäyttelijä Jarkko Lahti oli täsmävalinta.

Esiinnoston ansaitsee myös sityksen musiikillinen dramaturgia, jossa ylevien kansallismielisten taustabiisien (muun muassa Sibeliuksen Finlandia jymisi hiljaa loppunousua saattelemassa) ohella kuultiin jälleen kerran Kiven iki-ihana Laulu oravasta, tällä kertaa Petra Poutanen-Hurmeen runosävellyksenä ja “Suomenmielisten ylioppilaskuoron” esittämänä. Voi olla, ettei siitä tule ihan Kaj Chydeniuksen Turun kaupunginteatterin vuoden 1972 Seitsemään veljekseen säveltämän oravabiisin veroista klassikkoa. Vaikka sen ansaitsisi. Puhumattakaan sen kanssa samassa lyriikkakilpailussa voittoisasti kisanneesta Juhana Fredrik Granlundin runosta Ruissalossa, jonka ylioppilaskuoro vetää Komissa suurella sydämellä:

– – -“Hanhet ja ankat rannalla ui,
Saara on pyykillä siellä,
luiskahti järveen ja kirkaisi ‘hui!’
Tuomasko lie ollut tiellä.” – – –

 

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE