Ohjaaja ja käsikirjoittaja Tue Bieringin alkuperäinen Rocky! Return of the Loser (2017) oli Tanskassa aikanaan suuri teatteritapaus ja voitti monia alan palkintoja. Reilu vuosi sitten tähän esityskonseptiin perustuva esitys nähtiin myös Viirus-teatterissa ruotsiksi. Nyt Rocky! – Luuserin paluu on nähnyt päivänvalon Viiruksessa myös suomenkielisenä.

Biering on toiminut Viiruksen version taiteellisena neuvonantajana. Niin teksti, valot, äänet ja lavastus kuin Jussi Sorjasen ohjauskin mukailevat tarkoin Bieringin alkuperäistä teosta.

Prosessi, jossa esityskokonaisuus siirretään miltei kopiona eri maahan ja toisen teatterin näyttämölle, tuntuu tekevän esityksestä aina jonkinlaisen tuotteen tapaisen. Vaikka tämänkaltainen toimintamalli ei ole uusi ja samankaltaisella periaatteella toteutetaan esimerkiksi monet isoissa teattereissa nähdyt suurmusikaalit, tuo menetelmä katsomiskokemukseen usein jotain etäännyttävää.

Esitys alkaa kevyesti ja leppoisissa merkeissä, kun Martin Bahnen näyttelemä korkeakoulutettu, punavihreään kuplaan juurtunut, vahvan keskiluokkainen hahmo astelee näyttämölle. Hetki rupattelua yleisön kanssa ja kohta Rockyn kuuluisaa tunnusmusiikkia jo hyräillään yhdessä.

Bahne puhuu paljon suoraan yleisölle ja kertaa elokuvan juonta. Bahnen etuoikeutettu hahmo suhtautuu Rockyyn ja samanlaisiin ”lihapäihin” vähätellen ja ylenkatseella. Yksi esityksen teeseistä tuntuukin olevan, että kulttuurieliitin ylimielisyys tekee tilaa äärioikeistolaiselle ajattelulle.

Pikkuhiljaa esitys alkaa kuoriutua auki, kierrokset kasvavat ja alun keveys väistyy taka-alalle. Liikaa esityksestä ei kuitenkaan sovi paljastaa, sillä osa sen voimasta tulee juuri yllätyksellisyydestä.

Rocky! on esityksenä todella fyysinen ja vaatii esittäjältään varmasti paljon, kasvon ilmeitä myöten. Bahne heittäytyykin rooliinsa ihailtavalla rohkeudella. Tosin tässä yhteydessä heittäytyminen tuntuu liian lievältä sanavalinnalta. Bahne onnistuu olemaan roolissaan sekä luokseen kutsuvan lämmin että luotaan työntävän kylmä ja tuokin henkilöhahmon hurjan kaaren kouriin tuntuvasti näkyviin.

ESITYS ON provosoiva ja pyrkii shokeeraamaan. Puolentoista tunnin aikana Viiruksen näyttämöllä nähdään mieleen lujasti iskeytyviä näyttämökuvia. Peter Schultzin lavastussuunnitelmalle uskollisena pysyvä visuaalinen ilme on yksinkertaisuudessaan hyvinkin vahva, ja muistuttaa varsin konkreettisestikin teurastamoa.

Myös Mathilde Niemann Hüttelin alkuperäistä valosuunnittelua mukailevat valot ovat kerronnassa tärkeässä roolissa, ja valon määrällä pelataan taitavasti. Kauhun luominen näyttämölle on haastavaa ja usein teatterissa se jää hieman vaisuksi. Nyt lisääntyvän ahdistuksen tunne on toteutettu taitavasti silloinkin, kun loisteputkivalot valaisevat koko tilan katsomoa myöten. Näissä hetkissä yleisö ei voi piiloutua turvalliselta tuntuvaan pimeyteen. Ja kun valot sitten menevät pois, toivoo niiden tulevan pian takaisin päälle.

Rocky! on vastakkain asetteleva ja vasemmisto-oikeisto-akselia kärjistävä. Näin se pakottaa katsojaa tarkastelemaan paitsi omaa yhteiskunnallista asemaansa mutta myös etuoikeuksiaan sekä arvojaan, jopa ihan silmästä silmään.