Huoleni osoittautuu aiheettomaksi heti avausjakson jälkeen. Absurdin teatterin klassikoita tehdään harvoin ajankohtaisiksi yhtä ilahduttavalla tavalla kuin nyt. Trumpin jauhamista ei jatketa. Sen sijaan otetaan erikseen osoittelematta esiin vuonna 2017 maassamme ja maailmalla tehdyn politiikan koko järjettömyys. Koko systeemin käsittely käy päinsä, koska absurdin teatterin mahdollisuudet on ymmärretty ja otettu omaperäisesti käyttöön. Käsittelytavan ilahduttavuus syntyi hyvästä yhteistyöstä.

Riiston ja murhaamisen murheellinen tärkeys

Absurdi teatteri ymmärretään usein lajityypiksi, joka liioittelee politiikan järjettömyyttä. Käsitys on väärä. Absurdi taide ei liioittele, vaan näyttää, millaista on. Se, millaista on, on järjetöntä ja traagista. Tragiikka ei ole järjettömyydessä sinänsä, vaan siinä, että järjettömyys nähdään järjettömyydeksi ja sitä jatketaan silti.
Absurdismin erityispiirteenä on rakenteellisen kuurouden ja mykkyyden esiin ottaminen. Systeemin edessä elävä ihminen kysyy, miksi riisto, kiduttaminen ja murhaaminen on niin tärkeää. Vastausta ei kuulu. Kuurouden ja mykkyyden teatteri saa otteen koko systeemistä, koska se näyttää, miten järjestelmän eri osissa lörpötellään ja miten totaalista mykkyys on kaikkialla, kun järjestelmän mieltä kysytään. Absurdin teatterin aiheena on kaoottinen järjestys ja lörpöttelevä mykkyys.

Absurdismin perinne puhuu modernille ihmiselle, siis olennolle, joka syntyi 1500-luvun lopulla, ja elää nykyään Lännen kapitalistisissa yhteiskunnissa. Mikko Kannisen ohjaama työryhmä tarkentaa näkökulman replikointilinjaan, joka sopii ottaa erityisen hyvin esiin vuonna 2017. Tarkoitan erikoislaatuista ubumaista räikeyttä, joka näkyy esimerkiksi presidentti Trumpin ja pääministeri Juha Sipilän käytöksissä.

Trumpin esiin ottaminen ei ole perusteltua siksi, että hän olisi muita johtajia suurempi pahantekijä. Lienee päinvastoin niin, että murhaajana ja kiduttajana Trump on ainakin toistaiseksi jäänyt jälkeen melkein kaikista USA:n aikaisemmista presidenteistä. Tosin tässä asiassa on syytä koputtaa puuta. Riistovaatimusten rivoudessa Suomen Sipilä hakkaa ilman koputtelua Amerikan Trumpin. Trump-paran syyllisyyttä lieventääkseen Näty onkin tehnyt mamma Ubusta kiduttajapresidentti Barack Obaman Michelle –vaimon näköisen ja jättänyt Ivanka Trumpin sivuun.

Donald Trump ei edusta työväenluokkaa, vaikka omaa luokkataisteluaan käyvät asiantuntijajournalistit niin väittävät. Sen sijaan hän edustaa nykyisen poliittisen järjestelmän kokonaisuutta. Vuoden 2016 vaaleissa Trump ja Hilary Clinton olivat parasta, mitä maailman demokraattisimman maan poliittisen eliitti, eli maailman ihmisten parhaimmisto, pystyi tarjoamaan. Niinpä se, joka ihmettelee Trumpin ominaisuuksia, ihmettelee samalla maailman poliittisen järjestelmän ja maaliman parhaiden ihmisten ominaisuuksia. Näty käsittelee ihmetystä mieltä hivelevän hauskasti.

Tärkeyden ja tärkeilyn sumeilematon hupaisuus

Jarry esitti tammikuussa 1896 Ubun kantaesityksen tekijöille toivomuksen, jonka mukaan päähenkilön pitäisi käyttää naamiota. Näty täyttää tekijän toiveen varsin erikoisella tavalla. Naamiona toimii valokuvista tuttu Trumpin ilme. Jokainen, tai ainakin melkein jokainen (vaihdot tapahtuivat niin nopeasti, että en pysynyt mukana) näyttelijä työskenteli vuorollaan pääroolissa. Ilmehtijät vaihtuivat, mutta Trumpin ilme pysyi samana muuttumattomana naamiona. Myös miestään moni-ilmeisempi Michelle Trump oli aina yhtä komea ilmestys, esittipä häntä minkä kokoinen tai näköinen näyttelijä hyvänsä.

Esityksen yksi viehätys oli kaaoksen hallitussa käsittelyssä. Politiikassa ja taloudessa hallintayritykset yleensä vain lisäävät kaiken hallitsemattomuutta. Absurdissa teatterissa sen sijaan asiat ovat hallinnassa, jos tekijät opettelevat yhteistyötä hyvin. Nätyn katsomossa aisti, että katsojat olivat innostuneita opettelun tuloksista. Täsmällisesti osuneet ajoitukset hämmästyttivät. Hyvä yhteistyö toi hyvän mielentilan. Näyttämöllä pyörivän kamalan mylläkän taidokkuus tuntui hassulta ja lohduttavalta.

Absurdi teatteri ei moralisoi, selitä eikä valista. Sen sijaan se parhaimmillaan antaa hilpeän ja levollisen mielen, jonka vallassa on hyvä katsella sitä, mitä näytetään Ubussa ja uutisissa. Se, mitä näytetään, on kauhealla tavalla järjetöntä. Ubun katsomossa olisi pitänyt suuttua, mutta niin ei käynyt. Nätyn Ubu hymyilytti ja hihitytti vielä seuraavan aamunakin. Luultavasti hyvän mielen jälki ulottuu sitäkin pidemmälle.

Pertti Julkunen