Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Teemu Laajasalon saarna: “On vaikea pitää sitkeät rikkaruohot loitolla”

Helsingin piispa Teemu Laajasalo muistuttaa valtiopäivien avajaissaarnassaan, että niin hyvä kuin pahakin lähtevät liikkeelle pienestä siemenestä.

”Sisällissodan muistovuotena on kysyttävä, kuinka sovinnon ja yhteyden siemenet kasvaisivat suureksi ja kuinka riidan, katkeruuden ja tuhon siemenet eivät kasvaisi.”

Valtiopäivien ekumeenisen avajaisjumalanpalveluksen saarnan pohjana on Matteuksen evankeliumin kohta 13:31–33. Siinä Jeesus vertaa Jumalan valtakuntaa sinapinsiemeneen, joka on pienin kaikista siemenistä, mutta siitä kasvaa puutarhan suurin puu.

Laajasalo pohtii pienestä suureksi muuttumista niin toivon, pelon kuin armonkin näkökulmista.

”On vaikea löytää ja erottaa ne pienenpienet siemenet, joissa on hyvä kasvun potentiaali. On vaikea osata ravita kasvua oikein. On vaikea pitää sitkeät rikkaruohot loitolla. Mutta mahdollista se on. Siitä kertoo Suomen tarina. Ja siihen rohkaisee päivän evankeliumi. Pienestä voi tulla suuri – tämä on toivon lause.”

Laajasalo puhuu hyväntahtoisen puheen ja hyväntahtoisen kuuntelemisen puolesta.

”Sen puolesta, että haluaisimme kuunnella ja antaa toiselle mahdollisuuden tulla ymmärretyksi sen sijaan, että pohdimme jo ensimmäisen sanan kohdalla, kuinka voisimme ymmärtää toisen mahdollisimman väärin.”

Lisää aiheesta

Tämä on kyllä valitettavasti meitä kaikkia yhdistävä piirre, johon meissä kaikissa on siemen odottamassa.

Vääränlaisesta puheesta tai vääränlaisesta ymmärtämisestä syytetään Laajasalon mukaan helposti toistuvasti samoja ihmisiä tai samoja ryhmiä.

”Itse olen kuitenkin taipuvainen uskomaan, että tämä on kyllä valitettavasti meitä kaikkia yhdistävä piirre, johon meissä kaikissa on siemen odottamassa.”

Tämä haaste ratkaistaan piispa Laajasalon mukaan niin, että ihmiset yhdessä tunnistavat toivon siemenet, joita haluavat kasvattaa ja toisaalta vihan siemenet, joita ei ole syytä ravita.

Rohkaisun ja toivon siementen kasvattaminen sekä toisaalta pelon ja vihan siementen vähentäminen ovat Laajasalon mukaan vaativia tehtäviä. Hän muistuttaakin, että lause ”pienestä voi tulla suuri” on myös armon lause:

”Silloin kun omassa tehtävässäsi rohkeus ei kanna, silloin kun omassa tehtävässäsi vastuu on liian suuri, silloin kun omassa tehtävässäsi epäonnistuminen on kohdalla – juuri silloin voit luottaa Kristuksen armoon. Siihen, että Jumalan silmissä keskeneräinen on jo valmis. Siihen, että Jumalan silmissä matkalla oleva on jo perillä. Siihen, että Jumalan silmissä pieni on jo suuri.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE