Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Tehdään SDP:stä nuorten puolue

Nuorten osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon on tänä päivänä huolestuttavan alhainen. Moni ei vaaleissa vaivaudu äänestämään vanhempien ikäpolvien tapaan, vaan jää vaalipäivänä nukkuvien äänestäjien joukkoon. Nuorten vaikutus politiikkaan on näin ollen vähäistä.

Janne-Pekka Niemimäki

Tämän seurauksena nuoret vaikuttavat pudonneen poliittisen vaikuttamisen ulkopuolelle. Tästä saatiin hyvä muistutus vappuna SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen eläkelupauksesta alkaneesta keskustelusta. Nuorisojärjestöt kritisoivat tuolloin äänekkäästi poliitikkoja laidasta laitaan nuorten ja heidän ongelmiensa unohtamisesta.

Väitteessä on perää ja varsinkin pääministeri Juha Sipilän porvarihallituksen voisi katsoa hylänneen nuoret täysin. Ovathan hallituksen leikkaukset osuneet pääasiassa nuoriin. Koulutuksesta sekä opiskelijoiden toimeentulosta on lupauksista huolimatta leikattu satoja miljoonia. Nuorten osuus syrjäytyneistä ja pienituloisista on myös kasvanut eikä hallitus ole tehnyt asian eteen mitään vaan oikeastaan pahentanut tilannetta esimerkiksi leikkaamalla nuorisotakuusta.

Hallituksen viimeisimmässä kurjistuksessa alle 30-vuotiaita työttömiä voisi perusteetta palkata määräaikaiseen työsuhteeseen. Kukaan ei edes uskaltaisi ehdottaa vastaavia työsuhdeturvan heikennyksiä yli 50-vuotiaille, ellei halua puolen Suomea pysähtyvän.

Tämä jos mikä kertoo ettei nuorilla ole ketään joka puolustaisi heidän etuaan yhteiskunnassa ja työelämässä. Miksi siis vaivautua äänestämään? Nuorten tulevaisuudesta voi huoletta leikata koska niin suuri osa jättää äänestämättä. Tällöin poliitikkojen ei tarvitse pelätä äänestäjien kostoa seuraavissa vaaleissa.

Tähän tarvitaan muutos ja olisi tärkeää pyrkiä aktivoimaan nuorten mielenkiintoa yhteiskunnallisiin asioihin. Nuorten puolia pitävälle puolueelle olisi kysyntää ja tässä olisi paikka SDP:lle. Mikään helppo tehtävä nuorten innostaminen ei tule olemaan. Vaatii aikaa ja paljon työtä palauttaa usko politiikkaan ja puolueisiin.

On tärkeää nostaa esille nuoria kiinnostavia teemoja. SDP on päässyt hyvin alkuun eduskunnan välikysymyksellä nuorten työsuhdeturvan heikentämisestä. Myös muilla SDP:n uudistuksilla parannettaisiin nuorten asemaa. Esimerkiksi oppivelvollisuus- ja yleisturvauudistuksilla ehkäistäisiin nuorten syrjäytymistä ja taattaisiin pienituloisille parempi turva.

Tämän kaiken pitäisi tietysti näkyä ja kuulua jotenkin. Mikä vaikutus sillä olisikaan ollut jos vappupuheissa olisi luvattu 100€ kuukaudessa lisää opintotukeen tai perua hallituksen leikkaukset koulutukseen. Kun nuorilla on joku joka pitää heidän puoliaan, voisivat he myös innostua äänestämään vanhempien ikäluokkien tavoin.

Meidän sosialidemokraattien tulee aktiivisesti kampanjoida nuorten puolesta ja innostaa heitä osallistumaan yhteiskunnan rakentamiseen. Meidän tulee olla se puolue jota nuorilla ei ole.

Kirjoittaja on Oulun Demarinuoret OSNO ry:n ja Oulun Demariopiskelijat OOSY ry:n hallituksen jäsen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE