Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Tehdään Suomen ennätystä lausuntojen pyytämisessä” – Olkiluodon palkkakiistan jatkokertomukseen taas uusi luku

Puheenjohtaja Tero Heiniluoma johtaa Sähköliittoa, joka on ay-kenttämme ainoa tamperelainen toimija. Liitto on toiminut Tampereella perustamisestaan (1955) lähtien.

Suomessa pitää noudattaa yleissitovia työehtosopimuksia myös tänne muualta EU-maista lähetettyjen työntekijöiden osalta.

Tästä on kyse puolalaisten sähköasentajien pitkään venyneessä palkkariidassa Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla.

EU-tuomioistuin linjasi, että Sähköliitto saa ajaa puolalaisten sähköasentajien Olkiluodon palkkariitaa. Liitto on nostanut puolalaista yritystä vastaan kanteen, jossa vaaditaan maksamattomia palkkoja

Noin 200 Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla työskennellyttä siirsi palkkariitansa Sähköliiton ajettavaksi.

– Olkiluoto kolmosen puolalaiset olivat jonkin aikaa meidän jäseniämme. Kun heidän työsuhteensa loppui, loppui myös heidän jäsenyytensä liitossa, Sähköliiton puheenjohtaja Tero Heiniluoma kertoo.

“Olkiluoto kolmosen puolalaiset olivat jonkin aikaa meidän jäseniämme.”

Kanteita on käsitelty Satakunnan käräjäoikeudessa, joka puolestaan pyysi EU-tuomioistuimen kantaa.

Lisää aiheesta

Juttu on edelleen vireillä.

Lokakuun alussa istuu seuraava lausuntoa antava tuomioistuin.

Käräjäoikeus päätti pyytää lausuntoa työtuomioistuimelta, koska kyse on työehtosopimuksen soveltamista koskevasta asiasta.

– Tässä tehdään jonkinlaista Suomen ennätystä lausuntojen pyytämisessä, Heiniluoma sanoo.

Sähköliitto ajaa puolalaisten työntekijöiden asiaa siirtokirjoilla.

Lue Sähköliiton puheenjohtajan Ter0 Heiniluoman koko haastattelu torstain 15. syyskuuta Demokraatista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE