Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tehdäänkö Suomesta yövartijavaltiota?

Suomi on ollut pitkään yksi maailman parhaista valtioista. Suomi on maailman vakain valtio monessa vertailussa.  Suomessa on ollut vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta, toiseksi vähiten korruptiota ja maailman paras lehdistönvapaus. Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa, peruskoulutus on ollut maailman parasta ja olemme lukutaitoisimpia maailmassa.  Suomessa on maailman riippumattomin oikeuslaitos. Suomi on maailman viidenneksi onnellisin maa.  Tilastokeskuksen sivuilta (tilastokeskus.fi) löytyy lisää hyviä asioita, joissa Suomi oli kärjessä viime vuoden lopulla. 

Olisi ihana juhlia 100 – vuotiasta Suomea juuri edellä mainituista syistä. Kaikki nuo tavoitteet on saavutettu hyvinvointivaltion sosiaali-, koulutus-, vero-, tasa-arvo- ja työmarkkinapolitiikalla sekä konsensuksella, jolla maatamme on rakennettu sodanjälkeisistä vuosista näihin aikoihin asti.  Mutta rohkenenko juhlia tänä päivänä?

Onko maastamme tarkoitus tehdä Oy Suomi Ab?

Olen huolissani valtioneuvoston ja eduskunnan oikeistoryhmien suunnitelmista muuttaa hyvinvointivaltiomme yövartijavaltioksi, jossa toimisivat julkishallinnon organisaatioina vain poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota. Monet merkit viittaavat tähän. Hallitusohjelman sisään on kätketty niin paljon yksityistämistä, että hirvittää. Esimerkkinä vaikkapa ministeri Anne Bernerin taannoinen esitys Liikennekaaresta, johon kuului liikenneväylien yhtiöittäminen.  Myös VR:n ja Postin yksityistämishankkeet, vanhuspalvelujen karsinnat ja sote-/maakuntauudistus kauhistuttavat.

Yövartijavaltio eroaa hyvinvointivaltiosta siten, että se ei tuota ns. hyvinvointipalveluja, kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä muitakaan palveluja lukuun ottamatta oikeudellisia ja järjestyspalveluja. Yövartijavaltiossa ei ole sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Se ei säätele yksityisomaisuuden käyttöä esim. kaavoituksella lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia ulkoisten haittojen ehkäisemiseksi. Yövartijavaltiossa ei työmarkkinajärjestöillä ole oikeutta sopia yleissitovia työehtoihin liittyviä sopimuksia. Valtiolla on tietenkin veronkanto-oikeus, jota se noudattaa erittäin yritysystävällisesti. Muu yhteiskunnan rahoitus tapahtuu hyväntekeväisyydellä, vakuutuksilla, säästämisellä ja yksityisillä työttömyyskassoilla.

Kuulostaako tutulta? Juha Sipilän hallitus on aatteeltaan vahvasti oikeistoliberaalinen ja tämä yhdistetään nimenomaan yövartijavaltion ideologiaan. Onko maastamme tarkoitus tehdä Oy Suomi Ab?   

Onkin toivottavaa, että hallitus ja koko eduskunta ymmärtävät, ettei Oy Suomi Ab sovi suomalaisille – meillä on vaihtoehto. Kansalaiset haluavat pitää hyvinvointivaltio-Suomen.

Haluan onnitella 100-vuotiasta sivistynyttä Suomea, joka ei ole varjojen maa, vaan pyrkii valoon ja hyvyyteen pitäen huolta heikoimmastakin ihmisestä. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE