Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tehohoitoa vaativien koronapotilaiden määrän odotetaan kasvavan merkittävästi lähiviikkoina

Lehtikuva

Koronapotilaiden hoito sitoo tulevina viikkoina merkittävästi nykyistä enemmän käsiä sairaaloissa, ennakoi osastonylilääkäri Stepani Bendel Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Bendel toimii Suomen tehohoidon koordinaatiotoimistossa, joka ylläpitää tehohoidon kansallista tilannekuvaa.

Bendel viittaa sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstain tilannekatsauksessa kerrottuihin lukuihin, joiden mukaan uusia tehohoitojaksoja voidaan odottaa jo viikossa 12–27 lisää. Samojen tietojen mukaan uusia akuuttisairaanhoitojaksoja ennakoitiin samalle ajalle 127–170.

Tällä hetkellä tehohoidossa on 21 koronapotilasta. Olettaen, että heistä merkittävä määrä tarvitsee tehohoitoa jatkossakin, tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä voi siis hyvin pian jopa kaksinkertaistua.

Bendel huomauttaa, että muutamakin tehohoitopotilas vaatii kerralla merkittävän määrän henkilökuntaa; jo yksi tarvitsee vähintään viisi hoitajaa ja lisäksi työaikaa lääkäriltä. Bendel myös huomauttaa, etteivät koronapotilaat oletettavasti jakaudu tasaisesti ympäri Suomea.

Tehohoidossa olevien koronapotilaiden tämänhetkinen määrä on vielä merkittävästi matalampi kuin se oli keväällä, jolloin potilaita oli korkeimmillaan yli 80. Syksyllä tehohoitopotilaiden määrä on ollut kauttaaltaan noususuuntainen, mutta marraskuun puolivälin jälkeen ylämäki on ollut erityisen selvä. Viime päivinä tilanne on kuitenkin tasoittunut.

Joulun aikana on vähän toimintaa, josta karsia

Joulun ajalle ei Bendelin mukaan vielä ole ennustemallia, mutta hän laskeskelee, että jos nykykehitystä ei saada taitettua, määrä voi pian olla “todella paljonkin”.

Lisää aiheesta

Ongelmana on myös se, ettei sairaaloiden toiminnassa lomien aikaan oikein ole sellaista, mistä hätätilanteessa karsia.

– Siellä tehdään joka tapauksessa vain välttämättömät hommat. Ei ole, mistä siirtää henkilökuntaa, Bendel kuvaa tilannetta.

Bendelin mukaan henkilökuntaa voidaan periaatteessa siirrellä sairaalassa joulunkin aikaan tarpeen mukaan, mutta siirretty hoitaja on aina jostain toisaalta pois. Lisäkäsiä voidaan hakea myös sopimalla henkilökunnan kanssa, että potilasmäärän kasvaessa lomia jätetään kesken tai vuoroja vaihdellaan.

Uudelleenkoulutuksia Bendel sen sijaan ei pidä kovinkaan toimivana ratkaisuna, sillä koronapotilaita teho-osastolla hoitava henkilökunta tarvitsee osaamista, jota ei muutaman viikon pikakurssilla saavuteta.

Hus: Valmiuslaille saattaa tulla tarvetta

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoi perjantaina tiedotustilaisuudessa, että joulun ajasta ennakoidaan sairaanhoidossa mahdollisesti hyvinkin vaikeaa. Pullonkaulana on erityisesti henkilöstön saatavuus. Tuominen arvioi, että tilanne saattaa mennä jopa sellaiseksi, että valmiuslain käyttöönotolla olisi henkilöstön riittävyyden kannalta merkitystä.

Tuomisen mukaan mahdollisiin kiirehuippuihin on varauduttu muun muassa sopimalla liittojen kanssa lisätyövuorojen tekemiseen ja työntekijöiden töihin hälyttämiseen liittyvistä käytänteistä.

Husin alueelta kuuluu myös vaimeita positiivisia signaaleja, sillä tehohoidon tarve siellä on pysynyt viime päivät tasaisena ja tehtyjen koronatestien positiivisuusprosentti, eli positiivisten testien osuus sadasta tehdystä testistä, on ollut pienessä laskussa.
STT–Minna Tiainen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE