Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tehy, Pardia, Jyty ovat jo ulkona – STTK:n Palolan näppituntuma: “Vastaavia päätöksiä tulee vielä lisää”

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi, että uusi keskusjärjestö ei toteudu suunnitellussa laajuudessa, muodossa ja aikataulussa.

Uudelta jättikeskusjärjestöltä on pohja murentunut jo pahoin. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ei jatka uuden keskusjärjestön valmisteluhankkeessa. STTK:laisen Jytyn liittohallitus päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan tänään. STTK:n isoista liitoista Tehy ja Pardia ovat lyöneet hanskat tiskiin jo aiemmin.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki uskoo, että muitakin STTK:laisia liittoja irtautuu vielä keskusjärjestöhankkeesta.

– Varmuutta ja rohkeutta jäädä pois tulee lisää, kun useampi liitto on jo ilmoittanut jäävänsä pois, Pihlajamäki arvioi.

Myös STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan näppituntuma on, että Jytyn päätös saa vielä jatkoa STTK:laisissa liitoissa.

–Minun arvio on, että varmaan vastaavia päätöksiä tulee, Palola sanoi.

Hän toisti aiemman arvionsa, että uusi keskusjärjestö ei tule toteutumaan hankkeessa suunnittelussa laajuudessa, muodossa ja aikataulussa.

Varmuutta ja rohkeutta jäädä pois tulee lisää.

Lisää aiheesta

Pihlajamäen mielestä Jytyn päätöksen jälkeen käytännössä mahdollinen uusi keskusjärjestö olisi vain laajennettu SAK.

– Sieltä on jo nyt sen verran paljon STTK:laisia liittoja jäämässä pois, että toteutuessaan siitä on tulossa lihotettu SAK, Pihlajamäki sanoi.

Pihlajamäki arvioi, että liittojen nyt tekemät ratkaisut tarkoittavat sitä, että STTK säilyy.

– Toivon, että nykyiseen STTK:hon jäävät liitot käynnistävät keskustelun, mitä ne keskusjärjestöltä haluavat, kunhan ensin nähdään ketä keskusjärjestöön jää, Pihlajamäki sanoo.

Hänen mukaansa keskeinen syy Jytyn kielteiselle kannalle oli huoli kuntaväen asioiden riittävästä huolehtimisesta uudessa keskusjärjestössä. Lisäksi hänen mukaansa pienien liittojen ääni ei kuuluisi riittävästi.

– Myös puoluepoliittinen sitoutumattomuus painoi meidän päätöksessämme, Pihlajamäki totesi.

Jyty edustaa noin 55 000:ta kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE