Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tehyn ex-puheenjohtaja älähtää USU:ssa Kuntatyönantajille: “On lähdetty kauhuskenaarion linjalle”

Kansanedustaja, Tehyn ex-puheenjohtaja, Jaana Laitinen-Pesola (kok.) pitää Kuntatyönantajien (KT) arviota sote-palkkojen harmonisoinnin kustannuksista ylimitoitettuna.

Demokraatti

Demokraatti

– Helposti tulee mieleen, että KT on lähtenyt kauhuskenaa­rion linjalle, Laitinen-Pesola sanoo Uutissuomalaisen haastattelussa.

Kuntatyönantajien mukaan palkkojen harmonisointi voi kasvattaa sote-uudistuksen kustannuksia paljon enemmän kuin aiemmin arvioidulla 700 miljoonalla eurolla. Harmonisointi tarkoittaa palkka- ja työehtojen yhdenmukaistamista.

Kohonneiden kustannusten takana on työtuomioistuimen maaliskuussa antama ratkaisu, jonka mukaan Kainuun sote-kuntayhtymässä fysioterapeuttien palkat tulee yhdenmukaistaa korkeimman palkkatason mukaisiksi. Laitinen-Pesolan mukaan työtuomioistuimen päätös ohjaa harmonisointia, mutta KT liioittelee sen vaikutuksia.

– Kun kysymys on hoitohenkilöstön palkoista, asia on ikävä kyllä niin, että palkkaerot liikkuvat pääsääntöisesti muutamissa kympeissä. Toki voi olla isompiakin alueellisia eroja.

– Väitän että KT:n laskelma on ylimitoitettu. Se lähtee siitä, että kaikkien palkat täytyy harmonisoida.

Laitinen-Pesolan mukaan yksityisen ja julkisen sektorin sote-palkoissa ei ole kovin paljon eroja. Kuntien välillä palkat vaihtelevat, mutta on katsottava tehtäväkohtaista palkkaa. Jos sairaanhoitaja tekee samaa työtä ja vaatimustaso on sama, palkka täytyy harmonisoida ylöspäin. Automaattisesti kaikkien palkkoja ei tarvitse nostaa, koska tehtävät ja vaatimustasot ovat erilaiset.

Lisää aiheesta

KT on käyttänyt verrokkina esimerkiksi reseptisairaanhoitajan palkkoja, jotka ovat korkeampia kuin muille sairaanhoitajille maksettavat. Laitinen-Pesolan mukaan heitä on ainoastaan muutamia satoja.

“Pelkään, ettei kokonaisarviota kustannuksista ole.”

Uutissuomalaisen haastattelema SAK:n ex-puheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) sanoo, ettei työtuomioistuimen ratkaisua voi sivuuttaa.

– Tuottavuuteen sitoutumisen ja palveluun sitoutumisen kannalta on välttämätöntä, että palkat asteittain harmonisoidaan. Se vaatii pidempiaikaisia ratkaisuja.

Ihalainen muistuttaa, että myös työehdot on harmonisoitava, mikä voi tuoda lisäkustannuksia.

– Pelkään, ettei kokonaisarviota kustannuksista ole. Tämä johtaa siihen, että asia kaatuu seuraavan hallituksen syliin.

Sekä Ihalainen että Laitinen-Pesola torjuvat jyrkästi KT:n vaatimuksen siitä, että palkkojen harmonisointia koskeva kokonaisuus pitäisi ratkaista lainsäädännöllä.

– Sopimuspohjainen järjestelmä on aina joustavampi. Siinä voidaan ottaa eri tavalla eri asioita huomioon, ja meidän sopimuskulttuuriin kuuluu, ettei hallituksessa ja eduskunnassa ruveta viime kädessä päättämään palkanmuodostuksesta, Ihalainen toteaa.

Myös sote-uudistuksen ylin virkamies, alivaltiosihteeri Päivi Nerg torjuu lain säätämisen. Suomessa ei ole koskaan säädetty lailla palkkaharmonisoinnista.

Kunta-alan työmarkkinajohtajan Markku Jalosen mukaan maakuntien budjettiraami on erittäin tiukka, joten palvelusuhteen ehtojen pitää kestää kovakin kustannuskilpailu. Julkisen työn pitää olla hinnaltaan kilpailukykyistä verrattuna yksityiseen. Tämä koskee palkan ohella työnantajan sosiaaliturva- ja eläkemaksuja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE