– Vaadittiin helvetin paljon venymistä, mutta ei annettu mitään. Tällainen fiilis jengillä on ja se on täysin perusteltua. Psykologinen juttu tässä on pikku hiljaa muhinut. Siellä on lanka palamassa, että eikö mikään riitä ja se voi purkautua hallitsemattomasti, Sund sanoo.

Sund kiistää olevansa lakkoromantikko ja toivoo terveen järjen voittoa mutta pitää jonkinlaisia selkkauksia hoitajien neuvotteluissa todennäköisinä.

– Vuoronvaihto- ja ylityökiellot purevat tässä työvoimatilanteessa erittäin rajusti. Historiassa on ollut kovia otteita. En halua uhota, mutta tunnelmat ovat sellaisia, että ihmettelisin, jos samankaltaista ei olisi tiedossa.

– Tätä on jauhettu Suomessa 50 vuotta eikä mitään ole tapahtunut. Sopii kysyä, että ratkaistaanko tätä koskaan vai annetaanko olla. Joka kierroksella tulee miesten kerho, joka sanoo, että tuossa on korotus, jonka saatte. Se voi olla epäoikeudenmukainen mutta korjataan sitä ehkä myöhemmin.

Sund muistuttaa sopimuksen olevan yrityskohtainen. Tilanne vaihtelee hänen mukaansa aloittain valtavasti.

– Se, että kaikki survotaan samaan muottiin tuntuu jälkijättöiseltä. Ymmärrän toki, että tätä pitää mediassa tiivistää ja pelkistää.

– Tuntuu 45 vuoden kokemuksella, että 1,9 prosenttiin suhtaudutaan vähän liian vakavasti. Paalu on nuijittu sellaiseen maaperään, josta sen pystyy käden käänteessä siirtämään.

Suomalaista työmarkkinajärjestelmää on Sundin mukaan isketty palasiksi isolla moukarilla. Hän ei ymmärrä miksi paloja yritetään nyt liimailla takaisin yhteen vaikka tupo ja sen “lightversio” Suomen malli ovat historiaa. Teknologiateollisuus ja Metsäteollisuus ovat lopettaneet keskitettyjen sopimusten neuvottelemisen.

– Vaikka Suomen malli on roskiksessa, edelleen hapuillaan mittatikkua ja linjan määrittäjää. On vaikea ymmärtää, että se nyt vaan on menneen talven lumia. Samat piirit ovat puhuneet hajautetun sopimisen ja yhteisen linjan puolesta. Nehän ovat kuin tuli ja vesi samassa lauseessa.

Sund sanoo kansantaloustieteilijänä ymmärtävänsä, että nykyiseen sopimisen tapaan liittyy riskejä. Hajautettunakin suomalainen sopimisjärjestelmä vaikuttaisi kuitenkin toimivan. Syytä pelätä katastrofeja ei siis ole.

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:ssa ja Akavassa tunnelmat ovat ehkä toiset. Järjestöt vetosivat kirjeellä kansanedustajiin, etteivät he sekaantuisi vuoden alussa alkaviin julkisen sektorin palkkaneuvotteluihin. Taustalla oli Yleisradion kysely, johon vastanneista kansanedustajista puolet totesi kannattavansa hoitajille palkankorotuksia.

Sund pitää kirjettä epäonnistuneena.

– Kirje oli yksi suomalaisen työmarkkinakäytännön rimanalituksista. En tiedä mistä se kertoo. Totta kai työehtosopimukset neuvotellaan työehtopöydässä eikä poliitikoilla ole tuolia sen ympärillä. Se on itsestään selvä. Mutta kyllähän heiltä pitää sellaista roolia penätä, että heillä on jotakin visiota yhden hyvinvointivaltion kivijalan toiminnasta. Siitä on pitkä matka tes-neuvotteluihin sotkeentumiseen.

– Siellä lähdettiin sammuttamaan tulipaloa, jota ei ollutkaan, Sund sanoo.

Hän karsastaa viittauksia kokoomuksen vuoden 2007 tasa-arvotupo-kampanjaan, jonka hahmo Sari Sairaanhoitaja on jäänyt suomalaisen työmarkkinapolitiikan historiaan esimerkkinä poliitikkojen sekaantumisesta palkkaneuvotteluihin.

– Sitten tarina jatkuu kokoomuksen innoittamaan kierrokseen, joka johti isoihin koko yhteiskuntaan levinneisiin palkankorotuksiin. Ja seurauksena oli kilpailukyvyn heikkeneminen ja työttömyys. Tässä on aika monta päätelmää, jotka eivät pidä vettä.

Sundin mukaan Sari Sairaanhoitajasta puhuvilta on mennyt ohitse 14 vuoden aikana tapahtuneet isot hallinnolliset muutokset. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto EK on lakannut neuvottelemasta keskitettyjä sopimuksia.

– Automaattiset kahleet, jotka valuttavat kunta-alan ratkaisun koko yhteiskuntaan ovat poistuneet. Vertailu on epähistoriallinen.

– Vähän surullinen episodi, että kaksi keskeistä keskusjärjestöä toimivat näin. Siinä on varmaan jotakin hätää taustalla, johon heijastuu se, että kansalaisten ja kansanedustajien myönteisyys sote-sektorin korotuksille on niin tapissa. Se ei ole ollut koskaan Suomen historiassa näin korkea. Reaktio tätä vastaan on erikoinen.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat on laskenut, että jos koko kunta-alan palkkoja korotettaisiin yhdellä prosentilla, työvoimakustannukset nousisivat 220 miljoonalla eurolla vuodessa. Sote-sopimuksen osuus tästä olisi noin 85 miljoonaa euroa.

– Luvut on ihan oikeita joo, Sund kommentoi.

– Sote-sektorin koko sivu- ja henkilöstökuluineen on 8,5 miljardia. Prosentti siitä on 85 miljoonaa.

Hän suhteuttaisi suurilta kuulostavia summia esimerkiksi kuntien vuonna 2020 saamiin korona-avustuksiin. Sote-alan henkilöstökulut ovat niihin verrattuna alle prosentin. Sundin mukaan ammattiliiton tehtävänä ei ole suomalaisessa työmarkkinaperinteessä ollut muutenkaan työnantajan lompakon paksuuden arviointi.

– Työnantajan tehtävä on hoitaa rahat. Vähän tylysti sanottu, mutta se on ollut suomalaisen työehtojärjestelmän logiikka. On eri asia pitäisikö sen olla näin kategorista.

Kuntien talous on Sundin mukaan hyvällä tolalla 2020-2022 ja lompakosta pitäisi löytyä jaettavaa. Yksi keskeisimmistä rahoituskeinoista on tavannut olla veroratkaisut joko valtionapujen tai kuntaveron korotusten muodossa.

– Ei tämä yksi yhteen veroihin kierry. Kunnilla on aina mahdollisuus myös priorisoida ja kehittää työn tuottavuutta.

Julkisen sektorin neuvottelut osuvat samaan aikaan vuoden alussa järjestettävien aluevaalien kanssa. Historiallisessa uudistuksessa käytännössä miltei koko sote-sektori muuttaa työntekijöineen kunnista uusille hyvinvointialueille. Käynnissä on jo keskustelut massivisesta palkkojen harmonisoinnista, joka tapahtuu perinteen mukaisesti ylöspäin. Palkkakustannukset siis nousevat joka tapauksessa.

– En uskalla sanoa vielä mitään lukua mutta on selvä, että se on Tehylle edunvalvontamielessä äärettömän tärkeä asia. Kuntaliitto on itkenyt harmonisoinnin olevan kauhean kallista. Siellä liikkuu satoja miljoonia.

Vaikuttavako aluevaalit julkisen sektorin palkkaneuvotteluihin?

– Kyllä ne vaikuttavat, mutta laittaisinko siihen miinuksen vai plussan, siitä minulla ei ole käsitystä. Julkisen puolen ammattiliiton näkökulmasta on aina kyse siitä missä määrin poliittiset päättäjät kuittaavat laskun.

Palkat tulevat olemaan tulevien hyvinvointialueiden rahoituksen kannalta keskeinen kysymys, koska alueiden kulut ovat hyvin työvoimavaltaisia.

– Olisi hyvä on, jos palkoista tulisi keskusteluteema ja ehdokkaat ja puolueet esittäisivät jotakin ratkaisuja. Siinä on se erikoisuus, että kun rahoitus tulee eri väyliä pitkin valtiolta, se on oikeastaan valtiollisten vaalien teema. Jos puolueet linjaavat aluevaaleissa, että rahoitusta pitäisi vahvistaa, silloin ne toimivat varmaan eduskuntatasolla niin. Suotavaa olisi, että se nousee vaalien teemaksi ja jopa veikkaan, että se nousee.