Politiikka
16.12.2024 10:39 ・ Päivitetty: 16.12.2024 10:39
”Teillä on uusi miljardin euron aukko housuissanne!” – SDP:n Joona Räsänen suomi hallituksen talouspolitiikkaa
Kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) arvosteli hallituksen ensi vuoden budjettia velan, työttömyyden ja konkurssien kasvattamisesta. Räsänen käytti SDP:n ryhmäpuheen vuoden 2025 talousarviota käsittelevässä eduskunnan keskustelussa.
– Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että hallitus vie Suomea väärään suuntaan. Kansalaisten mielestä hallitus tekee Suomen huonommaksi maaksi elää. Ihmisten reaktio ei valitettavasti yllätä. Tällä hetkellä Suomessa kasvavat vain velka, työttömyys ja konkurssit. Ihmisten luottamus julkisiin palveluihin horjuu Räsänen sanoi.
Räsäsen mukaan hallitukselle on ylivoimasta myöntää omia virheitään. Syyt löytyvät aina joko edellisestä hallituksesta tai nykyisestä oppositiosta.
– Budjetin lähetekeskustelussa valtiovarainministeri Purra löysi myös uuden syyllisen. Nimittäin henkisesti veltostuneet suomalaiset. Arvoisa ministeri Purra, olisiko kuitenkin niin, että teidän oma itsekritiikkinne on henkisesti veltostunut?
RÄSÄNEN nosti esimerkiksi hallituksen kaavailemat sosiaali- ja terveydenhuollon leikkaukset, joilla vaikeutetaan hoitoonpääsyä.
– Samalla hallituksella on kuitenkin varaa lapata rahaa yksityiseen terveysbisnekseen. Yksityisten lääkäripalveluiden tukeminen ei juuri vaikuta palvelujen käyttäjämääriin, saati lyhennä hoitojonoja julkiselta puolelta. Tuki kohdistuu myös yhteiskunnan varakkaimmille.
– Tällä järjettömällä logiikalla hallitus varmaan seuraavaksi ilmoittaa poistavansa leipäjonot alkamalla jakamaan rikkaille lounasseteleitä.
Räsäsen mukaan välttämätön julkisen talouden tasapainottaminen on mahdollista tehdä myös oikeudenmukaisesti.
– SDP ei kannata hallituksen epäoikeudenmukaista politiikkaa. Kaikkia heikennyksiä emme yhdessä yössä saa tekemättömiksi, mutta yli yhdeksän kymmenestä suomalaisesta hyötyy SDP:n esityksistä enemmän kuin hallituksen politiikasta. Eritysesti kaikkein pienituloisimmat.
SUOMI tarvitsee Räsäsen mukaan suunnanmuutoksen. Varsinkin kahdessa asiassa.
– Ihmisten luottamus arjen palveluihin tulee palauttaa. Lääkäriin tulee päästä tarpeen vaatiessa, eikä kuukausien jonotuksen jälkeen. Ikäihmisten tulee luottaa siihen, että heistä pidetään hyvää huolta. Ja nuorten tulee luottaa siihen, että koulutuslupaukset myös pitävät.
– Toiseksi kuluttajien ja pienten yritysten luottamusta tulevaan tulee vahvistaa. SDP vahvistaisi ihmisten ostovoimaa keventämällä yli puolella miljardilla pieni- ja keskituloisten palkansaajien, eläkeläisten ja pienyrittäjien verotusta hallitusta enemmän.
Räsänen nosti esiin Eurostatin tilastot, joiden mukaan työllisyysaste on laskenut Suomessa Euroopan eniten. Siitä kun hallitus aloitti työnsä työllisten määrä on vähentynyt 57 000 hengellä.
– Valtiovarainministeriön arvion mukaan tämä tarkoittaa yli miljardin vajetta julkisessa taloudessa. Arvoisa hallitus, teillä on uusi miljardin euron aukko housuissanne! Tämän seurauksena Suomi velkaantuu ensi vuonna jälleen enemmän kuin tänä vuonna.
– Hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut ja siksi teen vastalauseemme mukaisen epäluottamuslause-esityksen.
”Kukaan ei ymmärrä tästä juusoilusta yhtään mitään.”
PUHEENSA lopuksi Räsänen mainitsi huomenna äänestykseen tulevan sairaalaverkkoesityksen, joka lakkauttaisi Suomesta muun muassa yöpäivystyksiä.
– Sairaalapalveluiden karsinta on selvästi hallitukselle vaikea paikka, kun sekä vastaava ministeri että hallituspuolueiden kansanedustajat pyrkivät pyristelemään siitä irti. Uusimmista käänteistä asian ympärillä ei ota selkoa. Kukaan ei ymmärrä tästä juusoilusta yhtään mitään. Se on kuitenkin selvää, että hurskailla lausumilla ei sairaaloita pelasteta.
– Siksi SDP tarjoaa nyt hallitukselle auttavaa kättä. Puheenjohtaja Lindtman on esittänyt, että pelastetaan sairaaloiden päivystykset ja haetaan tarvittavat rahat esimerkiksi eduskunnan joululahjarahoista. Arvoisa ministeri Purra ja hyvät hallituksen edustajat, emmekö me joulun kunniaksi voisi yhdessä antaa sadoille tuhansille suomalaisille mieluisin joululahjan ja pelastaa nämä päivystykset, Räsänen sanoi.
Valtion ensi vuoden budjetti on 12,5 miljardia alijäämäinen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.