Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teinipojalle tuomio Isis-nimen käytöstä — käytti yhtä kiellettyä sanaa — “Typerä teko”

Ranskalainen teinipoika on saanut kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen nimettyään kodin langattoman verkkonsa Daesh21:ksi. Daesh on pilkallinen synonyymi Isikselle — nimi jota muun muassa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on käyttänyt Isiksestä.

Vapaan verkon oli huomannut alun perin pojan naapuri, joka ilmoitti asiasta poliisille. Hänen asianajajansa mukaan kotietsinnästä ei kuitenkaan löytynyt muuta terrorismiin viittaavaa. Rangaistus kuitenkin annettiin sen jälkeen, kun poika kieltäytyi 100 tunnin yhdyskuntapalvelusta.

Poika ei myöskään osannut kertoa, miksi hän nimesi wifinsä Daeshiksi.

— Se oli nuoren miehen typerä teko, puolustuksen Karima Manhouli kommentoi The Guardianissa.

Rinteen lisäsi muun muassa Ranskan presidentti Francois Hollande ja Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry ovat käyttäneet Daesh-termiä, joka lausuttaessa muistuttaa arabiankielistä riidankylväjää merkitsevää sanaa ”dahes”, jonka käytön Isis-järjestö on kieltänyt valtaamillaan alueilla.

Englanninkielisessä tekstissä terroristiorganisaatiosta käytetään lyhenteitä IS, Isis tai Isil. Suomessa tunnetuin Isis tulee sanoista Islamic State of Iraq and al-Sham. al-Sham tarkoittaa Välimereen rajoittuvaa aluetta, joka pitää sisällään huomattavan osan nykyistä Syyriaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE